Mainos

PAM haluaa pitää kaupat kiinni ensi jouluaattona

Jouluaatto osuu tänä vuonna sunnuntaille ja kauppojen aukioloon vaaditaan lääninhallitusten poikkeuslupaa.

Palvelualojen ammattiliitto PAM toivoo, että kaupat pidettäisiin tänä vuonna jouluaattona kokonaan suljettuina. Perusteena on se, että aatto osuu tällä kertaa sunnuntaille.

- Kuluttajilla ja kaupan alan työntekijöillä on harvinainen mahdollisuus viettää jouluaatto jouluvalmistelujen ja perheen parissa sekä hiljentyä joulun viettoon, PAM perustelee kannanotossaan.

Suomen kaupan liitto on aiemmin hakenut lääninhallituksilta poikkeuslupaa, joka sallisi tänä vuonna kauppojen aukiolon jouluaattona aamusta kello 13:een saakka. Ilman poikkeuslupaa sunnuntaita ja jouluaattoa koskevien aukiolosääntöjen yhdistelmä johtaa siihen, että kaupat saisivat olla aattona auki vain kello 12-13, mitä ei pidetä järkevänä.

PAMin mielestä poikkeuslupaan ei ole lain edellyttämiä perusteita.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.