Paluu esi-isien aikoihin – Tämä metsästysmuoto kasvattaa Suomessa suosiotaan
Riistanhoidonneuvoja kertoo, että jousimetsästys kasvattaa Suomessa suosiotaan.
– Jousella metsästämisen suosio on nousussa. Se johtuu ihmisten mielenkiinnosta perinteistä riistan metsästystä kohtaan, Suomen riistakeskuksen riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen kertoo.
Toisin kuin ampuma-aseisiin, jousen hankintaan tai hallussapitoon ei tarvitse hankkia erillisiä lupia.
– Jousella metsästäminen on turvallinen metsästysmuoto, sillä siinä ampumaetäisyydet ovat erittäin lyhyitä.
– Jousella metsästettävät riistamäärätkään eivät ole suuria. Se vaatii metsästäjältä kärsivällisyyttä, lajeihin perehtymistä sekä metsästyskokemusta, Kainulainen selittää.
Jousella metsästävän täytyy kaikesta huolimatta olla metsästäjätutkinnon ja riistanhoitomaksun suorittanut. Metsästämiseen tarvitaan myös aina metsästysoikeuden haltijan lupa.
– Käytti metsästyksessä sitten jousta tai ampuma-asetta, riistalaukauksen täytyy olla harkittu. Silloin saalis todennäköisimmin kaatuu välittömästi eikä eläin joudu turhaan pitkittyneesti kärsimään, Kainulainen sanoo.
Studio55.fi/Erja Haverinen
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
18:01
TTK-yleisö buuasi toistamiseen tuomaripisteille – Jorma Uotinen kertoo mielipiteensä
-
18:00
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen johtaa Pekka Haaviston vaalikampanjaa tukevaa valtuuskuntaa
-
17:48
Trumpin kannattajilta hämmentävä reaktio sankarinsa syytteisiin – Risto E.J. Penttilä: "Tulee mieleen kultti"
-
17:41
Kommentti: Hyundai-pomo osoitti voimansa – Ott Tänakin paluu luo suomalaisittainkin herkullista odotusarvoa
-
17:35
Poliisitehtävä koulukeskuksessa päättynyt Ivalossa – uhkauksen tekijää selvitetään
-
17:28
Bongasitko ruokakaupassa hyvän tarjouksen? Asiantuntija varoittaa sudenkuopasta: "Sittenhän se ei ole säästöä"
-
17:21
Yksi kuoli ammuskelussa ostoskeskuksessa Bangkokissa – poliisi pidättänyt 14-vuotiaan pojan
-
17:17
Alkoholilain muutos ei ehdikään voimaan ensi vuoden alussa
-
Lataa lisää