Palomiehet tyytymättömiä sovitteluun

Neuvotteluja palomiesten lakon jatketaan taas huomenna. Aamupäivän neuvotteluissa asiat eivät juuri edenneet. Työriidan osapuolet ovat selvittäneet lakkoasiaa valtakunnansovittelijan toimistossa päivittäin perjantaista lähtien. Palomiehet vaativat sovittelulautakuntaa lakon ratkaisemiseksi.

Pientä edistymistä joissakin kiistan yksityiskohdissa on viikonlopun aikana tapahtunut, mutta keskeiset kiistakysymykset ovat edelleen olleet avoinna. Tämänpäiväiset neuvottelut alkoivat aamupäivällä kello 10 valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen ja työnantajaosapuolta edustavan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen edustajien kanssa.

Työantajien osalta neuvottelut keskeytettiin vajaan tunnin tapaamisen jälkeen, jonka jälkeen lakkoliittojen edustajat jatkoivat asian käsittelyä valtakunnansovittelijan johdolla. Palomiesten lakko on jatkunut yli kymmenen viikkoa.

Palomiehet vaativat sovittelulautakuntaa

Palomiesliiton puheenjohtaja Kalevi Jokinen arvosteli tänään voimakkaasti valtakunnansovittelija Juhani Saloniusta. Hän vaatii erityistä sovittelulautakuntaa selvittämään palomieslakkoa, koska lakossa olevat palomiehet eivät hänen mukaansa luota Saloniuksen tasapuolisuuteen.

Palomiesliiton hallitus kokoontui tänään Kuopiossa, jonne saapui myös kolmisensataa lakkolaista jäsentilaisuuteen.
-Sovittelutoiminta ei ole tasapuolista. Salonius pystyisi ratkaisemaan riidan, jos tahtoisi, Jokinen sanoi.

-Umpikuja ei ole totaalinen, mutta tunnepuolella ollaan aika syvässä poterossa, hän kuvaili.
Lakko on jatkunut yli kymmenen viikkoa. Jokisen mukaan se jatkuu edelleen, kunnes palomiehiä tyydyttävä sopimus saadaan aikaan.

Puheenjohtaja ei halua päästää lisää lakkolaisia suojelutyöhön.
-Työnantajan mukaan puolet paloväestä on töissä. Me emme halua antaa miehiä suojelutyöhön sen takia, että työssä olevilla on turnausväsymystä, hän sanoi.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat