Paljonko lapsesi saa sokeria välipaloista? Näin Englannissa ohjeistetaan sokeeraavien tulosten jälkeen

Tuoreen tutkimuksen perusteella brittilapset saavat jopa yli puolet päivän suositellusta sokerimäärästä epäterveellisistä naposteltavista, aamiaisesta alkaen. Sikäläiset viranomaiset päättivät antaa vanhemmille tarkat ohjeet välipalojen määrän ja kaloripitoisuuden suhteen.

Englannin terveysvirasto (Public Health England) on ilmaissut huolensa lasten runsaskalorisista välipaloista. Viraston tekemän tutkimuksen perusteella brittilapset syövät päivittäin ainakin kolme sokerista välipalaa. 

BBC:n mukaan tämä tarkoittaa helposti suosituksen kolminkertaista ylittymistä. The Guardianin haastattelema asiantuntija kertoo, että puolet suosituksesta täyttyy jo aamiaispöydässä. 

Tutkimukseen osallistuneet 4–10-vuotiaat lapset saivat yli puolet ravinnon sokereista epäterveellisistä naposteltavista, kuten kekseistä, kakuista, pasteijoista, pullista, karkeista, limonadeista ja mehuista. Vuositasolla lapset söivät keskimäärin 400 keksiä, 120 leivonnaista, sata annosta karkkeja, 70 suklaapatukkaa ja jäätelöä sekä 150 tölkkiä mehua ja virvoitusjuomia.

Tilanne on huolestuttava, koska liiallinen sokerin syöminen voi pilata hampaat ja aiheuttaa ylipainoa. 

Terveysviraston kanta on, että lapset saisivat syödä päivässä korkeintaan kaksi välipalaa, joista kumpikin sisältää alle sata kaloria – mukaan ei lasketa hedelmiä ja vihanneksia.

Alle sadan kalorin välipaloiksi suositellaan esimerkiksi pilkottuja kasviksia, mallasleipää, sokeroimatonta jogurttia ja maustamattomia riisikakkuja.

Suomessa suositellaan leikki-ikäisille lapsille viittä kasvis-, hedelmä- tai marja-annosta päivässä. Yhdeksi annokseksi sopii vaikka puolikas hedelmä, porkkana tai desi kasvisraastetta.

Onko sokeri vaarallista?

Vaikka myös hedelmissä on paljon sokeria, ei niiden syöntiä tarvitse karkkien tavoin rajoittaa. Katso alla olevalta videolta ravitsemusterapeutti Hanna Partasen vinkit järkevään sokerin syömiseen.

Onko sokeri vaarallista, Hanna Partanen? 1:44

Lue myös:

    Uusimmat