Mainos

Palestiinalaiset torjuivat Israelin vetäytymisesityksen

Palestiinalaiset torjuivat tänään Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun ehdotuksen israelilaisjoukkojen osittaisesta vetäytymisestä Länsirannalta.

Palestiinalaiset tyrmäsivät ehdotuksen yrityksenä muuttaa jo solmittuja rauhansopimuksia. Netanyahu ilmoitti eilen olevansa valmis vetämään lisää israelilaisjoukkoja Länsirannalta. Hän ei kuitenkaan täsmentänyt joukkojen määrää eikä aikataulua, ja asetti samalla vetäytymiselle joukon tiukkoja ehtoja. Israelin hallitus hyväksyi Netanyahun ehdotuksen lähes yksimielisesti.
-Israelin hallituksen päätös on pelkkä yritys sivuuttaa jo solmitut sopimukset, muuttaa niihin kirjatut ehdot ja romuttaa tällä tavoin koko rauhankehitys, presidentti Jasser Arafatin edustaja Tayeb Abdel-Rahim sanoi.

Israelin ja palestiinalaisten vuonna 1993 solmima rauhansopimus edellyttää, että Israel vetää joukkonsa kolmessa eri vaiheessa suurimmasta osa Länsirannan maaseutualueita ennen lopullisen rauhansopimuksen allekirjoittamista vuonna 1999. Tähän mennessä Israelin joukot on vedetty Länsirannan kaupungeista; ainoastaan Hebroniin jäi israelilaisia valvomaan kaupungin juutalaisasutuksia.

Lääkäri: Arafat kärsii masennuksesta, ei Parkinsonin taudista

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat kärsii masennuksesta, koska Lähi-idän rauhanprosessi polkee jatkuvasti paikallaan. Palestiinalaisten johtaja ei kuitenkaan sairasta Parkinsonin tautia, kertoi Arafatin jordanialainen lääkäri tänään ilmestyneiden israelilaislehtien mukaan. Israelilaiset neurologit ovat Arafatin televisioesiintymisten perusteella arvioineet, että Arafat sairastaa Parkinsonin tautia.
(STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.