Mainos

Pakolaislaiva ei pääsekään Indonesiaan

Indonesia ei päästä afgaanipakolaisia kuljettavaa norjalaista rahtialusta rantautumaan. Indonesian ulkoministeri Hassan Wirajuda kiisti tänään aiemmat tiedot, joiden mukaan Indonesia voisi myöntää turvapaikanhakijoille tilapäisen pääsyn maahan humanitaarisista syistä. Ulkoministerin mukaan Indonesian laki kieltää pakolaisten päästämisen maihin.

Indonesian ulkoministeriön edustaja oli aiemmin sanonut, että maa voi vastaanottaa alukseen evakuoidut 434 turvapaikanhakijaa, jos Australia ei päästä heitä maihin.

Tampa-alus odottaa kansainväliseksi kiistaksi kasvaneen tilanteen ratkeamista ankkuroituneena Australialle kuuluvan Joulusaaren edustalla. Australia epäsi eilen Tampa-alukselta pääsyn maihin kasvaneeseen pakolaismäärään vedoten.

Australian mukaan asia on ratkaistava Norjan ja Indonesian välillä, koska tapaus sattui Indonesian aluevesillä ja pakolaisia kuljettava alus on norjalainen.

Pakolaiset syömälakossa

Australiaan pyrkivät turvapaikanhakijat ovat ryhtyneet syömälakkoon ja uhanneet hypätä mereen, elleivät he pääse Australiaan. Toistaiseksi on epävarmaa, pääseekö norjalaisalus jatkamaan matkaansa lainkaan, sillä Tampan omistaja sanoi, ettei alus kykene merimatkaan niin suurella matkustajajoukolla.

Rahtialus Tampan miehistö pelasti turvapaikanhakijat viikonloppuna uppoavalta lautalta eikä alusta ole omistajan mukaan varustettu matkustajien kuljettamiseen. Olosuhteiden rahtialuksella kerrotaan olevan varsin huonot ja osa pakolaisista on sairastunut.

Norjan ulkoministeriö kertoi tänään saaneensa tietää, että alukselle on saapunut australialaisia lääkäreitä. Ulkoministeriö kiisti, että Norja harkitsisi turvapaikan myöntämistä afgaaneille.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.