Pakistanissa järjesteltiin Musharrafin uudelleenvalintaa

Peräti 85 opposition kansanedustajaa erosi tänään 342-paikkaisesta parlamentista protestina Pervez Musharrafin jatkokaavailuille.

Pakistanin presidentti Pervez Musharraf on nimittänyt maan tiedustelupalvelun entisen johtajan armeijan tulevaksi ylipäälliköksi.

Nimitystä pidettiin vahvana merkkinä siitä, että Musharraf aikoo pitää lupauksensa ja luopua univormustaan, jos hänet tulevana viikonloppuna valitaan uudelle presidenttikaudelle.

Ylipäällikön paikalle on nousemassa kenraaliluutnantti Asfaq Pervez Kiani, jolla on diplomaattitietojen mukaan hyvä maine amerikkalaispiireissä. Kiani johti tiedustelupalvelu ISI:tä viime kuun loppuun asti.

Presidentin uudelleenvalintaa pohjusti sekin, että maan hallitus päätti luopua korruptiosyytteistä maanpaossa elävää entistä pääministeriä Benazir Bhuttoa vastaan. Bhutton kansanpuolueen tuki on valinnan kannalta tarpeen, vaikkei täysin välttämätöntä.

85 opposition kansanedustajaa erosi tänään 342-paikkaisesta parlamentista protestina Musharrafille. Kansanpuolue ei ollut mukana mielenilmauksessa, ja vaikka olisi ollutkin, se ei olisi riittänyt estämään lauantain presidentinvaalia.

Musharrafin uskottavuuden kannalta tosin pidetään tarpeellisena, että Bhutton tukijat edes osallistuvat äänestykseen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat