Leo XIV on toiminut paavina toukokuusta lähtien.
Vatikaanissa paavi Leo XIV on antanut ensimmäisen joulutervehdyksensä ja urbi et orbi -siunauksensa.
Puheessaan paavi vetosi Venäjään ja Ukrainaan, jotta nämä löytäisivät rohkeuden keskustella suoraan rauhasta toistensa kanssa.
– Toivon, että molemmat osapuolet, kansainvälisen yhteisön tuella ja sitoutumisella, löytävät rohkeutta käydä vilpitöntä, suoraa ja kunnioittavaa vuoropuhelua, sanoi paavi.
Viime viikkoina Venäjä ja Ukraina ovat keskustelleet rauhansopimuksesta erikseen Yhdysvaltojen edustajien kanssa. Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022.
Leo XIV on toiminut paavina toukokuusta lähtien.
Paavi pitää urbi et orbi eli kaupungille ja maailmalle -puheensa kahdesti vuodessa, pääsiäisenä ja jouluisin.
Viime jouluna myös paavi Franciscus vetosi urbi et orbi -puheessaan rauhan puolesta toivoen rauhaa Ukrainaan, aselepoa Gazaan ja humanitaarista apua Sudaniin.
