Pääministeri töpeksii nyt näyttämöllä

-Kun Koljatti vuosi sitten ilmestyi, sitä ei koskaan käsitelty romaanina, vaan kohuna. Minä toivon vilpittömästi ja sydämeni pohjasta, että nyt tätä näytelmää käsiteltäisiin näytelmänä, sanoi kirjailija Jari Tervo ennen ensi-iltaa.

"Shokeeraavaa herkkähipiäiselle"

-Voi olla tietysti, että jollekin tosikoille ja herkkähipiäiselle tämä voi olla shokeeraavaa, mutta minusta on hyvä, jos esityksestä voi poistua vähän hämmentyneenäkin, ehkä jopa järkytettynä, arvioi ohjaaja Raila Leppäkoski, joka uskoo, että Koljattiin voi samastua kuka vaan. -Meillä kaikilla on varmasti ollut elämässämme ajanjaksoja, jolloin - sanotaanko - seinät ovat kaatuneet päälle, Leppäkoski sanoo.

Pitkitetty vitsi

Pääministeri Pekka Lahnasen elämä näyttämöllä kääntyy yhä surrealistisemmaksi, kun Kontulassa rypevään kansaan ei saa otetta, univelat painavat, media ahdistaa, naiset karttavat, eikä hän pääse loistamaan politiikan kansainvälisillä näyttämöilläkään. Vaikka kaikki näyttelijät tekevät loistavaa työtä -varsinkin Antti Virmavirta nimiosassa- näytelmä maistuu osittain pitkitetyltä vitsiltä.

Koljattinsa lukeneille vuorosanat eli myös vitsit ovat tuttuja, vaikka Virmavirran imitointikyky onkin upea. Kirjan valtava henkilögalleria on näytelmässä typistetty kolmeen keskushenkilöön. Pääministeri keskustelee välillä loputtomiin EU-asiantuntijansa ja lehdistöpäällikkönsä kanssa, mutta staattista näyttämökuvaa rikotaan farssin elementeillä. Näyttämöllä pyörii milloin Putin vauvana, hauskasti karrikoitu musta bussinkuljettaja tai ranskalainen pierutaiteilija Pujol trumpettia "soitellen".

Pääministeri on täydellinen tollo

Pääministerin tyhmyys on näytelmässä kuitenkin niin alleviivattua, että se tahtoo kääntyä itseään vastaan. Katsojalle ei jää tarpeeksi löytämisen iloa, vaikka osa kohtauksista naurattaakin. Se tulee selväksi, että pääministeri Lahnanen on sosiaalisilta taidoiltaan lähes autistinen ja raa´an julkisuuden armoilla. Sympatiat tahtovat kääntyä pellemäisen päähenkilön puolelle, joka elää painajaisessa, ja naurahtelu muuttuu hymähtelyksi.

-En minä koe tätä mitenkään ilkeilynä. Tämä kertoo hyvin inhimillisiä tuntemuksia sisältävästä tapahtumaketjusta, sanoo ohjaaja Leppäkoski.

Tutustu näytelmään lähemmin tästä