Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä menee nyt huonosti – moni tienaa alle 30 000 euroa vuodessa

2108-LK-Suomen Yrittäjät
Gallupiin vastasi 1057 pienen tai keskisuuren yrityksen edustajaa.Lehtikuva
Julkaistu 21.08.2025 09:29(Päivitetty 39 minuuttia sitten)
Toimittajan kuva

Markus Friman

markus.friman@mtv.fi

Yhä useampi yrittäjä on päätynyt joko konkurssiin tai joutunut maksuvaikeuksiin.

Pienten ja keskisuurten yrityksien taloustilanne Suomessa on tällä hetkellä heikoin vuosiin. Asia selviää Suomen Yrittäjien pyytämästä yrittäjägallupista.

– Monien pienten ja keskisuurten yritysten tilanne on kiistatta heikko. Se näkyy konkurssiluvuissa ja yrittäjien maksuvaikeuksissa, kertoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tiedotteessa.

Mittaukset aloitettiin keväällä 2022. Tilanteeseen ovat vaikuttaneet esimerkiksi huono suhdanne, ostovoiman heikentyminen, veronkorotukset ja kansainvälinen epävarmuus.

Tilanne on vaikea etenkin palvelualan yrityksillä, joista noin joka viides arvioi tilanteensa huonoksi.

Lue lisää: Sote-yrityksiä kaatuu nyt vauhdilla – "Kohta tuolla on vain ne isot yritykset"

Uudellamaalla yrityksillä on vaikeuksia, kun taas Pohjois- ja Itä-Suomessa yrityksillä menee paremmin. Lisäksi sukupuolien välillä on eroja, sillä naisyrittäjät kuvailevat tilannettaan selvästi heikommaksi kuin miesyrittäjät.

– Hyvässä tilanteessa on eniten asiantuntijapalveluyrityksiä, joista hieman yli puolet kertovat hyvästä tilanteesta.

Näkymät ovat kirkastumassa

Yrittäjien odotukset tulevasta ovat parantuneet haasteista huolimatta. Pentikäisen mukaan taloudellinen tilanne kääntyy hitaasti, mutta varmasti.

– Talouskasvu vahvistuu, korot laskevat ja kuluttajien luottamus palautuu.

Pääkaupunkiseudun yrittäjistä noin joka kolmas uskoo tilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana. Vain noin joka kuudes arvioi tilanteen heikentyvän.

Lue lisää: Rehtejä suomalaisfirmojakin luullaan huijareiksi: Näin tunnistat, onko verkkokauppias kiero vai ei

Arviot paremmasta tulevaisuudesta näkyvät etenkin teollisuudessa ja asiantuntijapalveluissa.

– Nyt on oikea hetki painaa kaasua, jos siihen vain on mahdollisuuksia. Yrittäjien kannattaa hyödyntää tilanne, kun näkymät ovat paranemassa.

Moni yrittäjä tienaa alle 30 000 euroa

Yrittäjägallupin mukaan yli joka kolmas ansaitsee alle 30 000 euroa vuodessa yrittäjänä. Yksinyrittäjistä yli puolet jää vielä pienemmille tuloille. Pentikäisen mukaan moni yrittäjä on pienituloinen.

Moni yrittäjä työskentelee myös palkansaajana, joka nostaa vuoden aikana saatavia tuloja. Toisaalta yrittäjistä noin joka kolmanneksen kokonaisansiot jäävät alle 30 000 euroon.

– Tänä päivänä toimitaan yhä enemmän sekä yrittäjänä että palkansaajana, mikä on hyvä asia. Se kertoo, että omaa osaamista hyödynnetään monipuolisesti.

Yrittäjägallupin toteutti mielipidemittauksia tekevä Verian Suomen Yrittäjien pyynnöstä. Siihen vastasi 1057 pääkaupunkiseudun edustajaa 7.–13.8.2025. Tulosten luottamusväli on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös: Verohallinto: Sadat yhdistykset saaneet miljoonia avustuksia ilman taustojen tarkistusta

Oikaisu 21.8.2025 kello 10.54. Kyse ei ollutkaan pääkaupunkiseudun yrityksistä, vaan pienistä ja keskisuurista yrityksistä.

Tuoreimmat aiheesta

Talous