Ovatko nastattomat talvirenkaasi ajan tasalla? Tämä merkintä vaaditaan jo ensi vuonna
Keskeisten liikenne- ja ympäristötoimijoiden tukema Renkaat kelin mukaan -kampanja kiinnittää huomiota rengasvalintojen turvallisuuteen ja ympäristövaikutuksiin.
Suomessa pyritään lisäämään informaatio-ohjausta ilmanlaadun ja turvallisuuden kannalta parhaista rengasvalinnoista. Tällä pyritään edesauttamaan Kansallista ilmansuojeluohjelmaa.
– Nastarenkaat kuluttavat päällysteitä ja aiheuttavat runsaasti katupölyä. Kitkarenkaiden käytön yleistyminen parantaisi kaupunkien ilmanlaatua erityisesti keväisin, perustelee ympäristöministeriön erityisasiantuntija Katja Ohtonen tiedotteessa.
Asiantuntija-arvion mukaan nastarengaskulutuksesta johtuva päällysteiden ja tiemerkintöjen uusimistarve tie- ja katuverkolla on vuosittain jopa 90 miljoonaa euroa. Kulutus korostuu kaikkein vilkkaimmilla teillä.
Kitkat entistä turvallisemmat
Väyläviraston selvityksen mukaan kitkarenkaat ovat nykyaikaisissa autoissa aiempaa turvallisemmat, ja niiden osuuden Suomessa voisi tuplata ilman oleellisia haittavaikutuksia liikenneturvallisuuteen tai talvikunnossapitoon.
Autoilijan on kuitenkin hyvä muistaa ensi vuonna voimaan tuleva sääntö.
Nastattomilta talvirenkailta vaaditaan nimittäin M+S-merkinnän lisäksi lumipitomerkintää (3PMSF) joulukuusta 2024 alkaen.
Rengasvalinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös EU-rengasmerkintään, joka tarjoaa tietoa renkaan polttoainetaloudellisuudesta, ohiajomelusta ja suorituskyvystä märkä-, lumi- ja jääpidon osalta, Liikenneturva kehottaa.
Katso myös, mitä renkaan kyljessä olevat merkinnät tarkoittavat
Lähde: Liikenneturva
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää