Mainos

Ovatko kaikki kotisi avaimet varmasti tallessa?

Ovatko kaikki kotisi avaimet varmasti tallessa? Tiedätkö tarkkaan, kenellä on avaimia kotiisi? Nämä ovat peruskysymyksiä, jotka jokaisen olisi kodin turvallisuuden nimessä kysyttävä itseltään säännöllisin väliajoin, sillä väärissä käsissä avaimet aiheuttavat riskin, jollaista kukaan ei halua kantaa. Avainturvallisuudesta huolehtiminen on kuitenkin varsin helppoa, kun huomion kiinnittää oikeisiin seikkoihin.

Kun muutetaan uuteen kotiin, on avainturvallisuus harvoin päällimmäinen asia mielessä, sillä muuttamiseen liittyy niin paljon erilaista järjestelyä. Tästä huolimatta olisi ensisijaisen tärkeää selvittää, ettei avaimia ole vaan jäänyt esimerkiksi asunnon edellisille omistajille tai vuokralaisille. Avainten kadottaminenkaan ei ole aivan epätodennäköistä, ja tämäkin mahdollisuus on syytä poissulkea kodin turvallisuuden nimessä.

Taloustutkimuksen mukaan noin 70 prosentilla taloyhtiöistä on avainjärjestelmä, jonka avaimia voi kopioida vapaasti. Kaksikymmentä prosenttia asukkaista pitää mahdollisena, sitä että kotiavaimen kopioita on ulkopuolisilla henkilöillä. 15 % on itse antanut avaimia lainaksi vieraille ihmisille.

Lähde: Taloustutkimus – Turvallisuuden tutkimusraportti 2015

Jokainen avain on yhtä arvokas

Jokaisen olisi syytä ottaa huomioon, että patenttisuojaamattomia avaimia voi kopioida vapaasti kuka tahansa, joka on saanut avaimen haltuunsa. Tämä onnistuu nopeimmillaan pikaisella visiitille pikasuutarille.

Jotta riskin avainten kopioinnista voisi välttää, on yksi vaihtoehto vaihtaa kodin avainjärjestelmä patentoituun vaihtoehtoon, joka lisää huomattavasti avainturvallisuutta. Tärkeimpänä sääntönä kodin turvallisuuden vaalimisessa on syytä muistaa se, että avainta ei kannata luovuttaa ulkopuolisille – ei edes hetkeksi.

Hallitse kotisi lukkoja paremmin

Mikäli selviää, että oman kodin avainturvallisuus ei ole parhaalla mahdollisella tasolla, jää asukkaalle eri vaihtoehtoja korjata tilanne. Kodin lukot voidaan sarjoittaa uudelleen, jolloin vanhoilla avaimilla lukot eivät enää aukea. Perinteisellä avaimella toimiva lukitus on toki turvallinen, kunhan muistaa huolehtia, etteivät avaimet joudu ulkopuolisten käsiin.

Moderni tapa pitää parempaa huolta kodin avainturvallisuudesta on avaimeton Yale Doorman -älylukko, jonka käyttöön ei nimensä mukaisesti tarvita lainkaan perinteisiä avaimia. Älylukko tarjoaa entistä monipuolisempaa kodin turvallisuuden valvontaa.

– Yale Doorman -älylukkoon ei tarvita mekaanista avainta. Lukon voi avata koodilla, kulkutunnisteella ja liittämällä lukkoon Verisuren Smartlock -moduulin voit ohjata kodin lukitus- ja hälytysjärjestelmää etänä myös älypuhelimella. Avaimettomuus helpottaakin merkittävästi omakotitaloasujan arkea, Abloyn Asuminen-segmentin kehityspäällikkö Mika Savolainen kertoo.

Älylukko on erityisen turvallinen siksi, että esimerkiksi kadonneen kulkutunnisteen käyttöoikeuden voi poistaa itse – mihin kellonaikaan tahansa. Tällöin voi unohtaa kadonneen kulkutunnisteen aiheuttaman epävarmuuden heti, eikä tarvitse huolehtia avaimen joutumisesta vääriin käsiin.

– Lukkoon voidaan myös asettaa vuorokauden kestävä tilapäinen koodi. Tällöin voit itse ylläpitää kotisi avainturvallisuutta ja päättää, kenellä on sisäänpääsy kotiisi myös silloin, kun et ole itse paikalla, Savolainen toteaa.

Lue lisää avaimettomasta lukosta täältä.


Katso videolta, kuinka Yale Doorman -älylukko toimii!


Lue myös:

    Uusimmat