Outo ilmiö Yhdysvalloissa: Karhut käyttäytyvät kuin koirat – taustalla synkkä syy
Yhdysvalloissa Kaliforniassa mustakarhujen ihmisläheinen käytös on aiheuttanut kummastusta. Alueen luonnoneliöstöstä vastaava viranomainen kertoo, että syy karhujen ystävällisyydelle löytyy vakavasta sairaudesta.
Mustakarhut ovat tavallisesti ujoja ja ihmistä vältteleviä. Viime aikoina Yhdysvalloissa on kuitenkin raportoitu oudosti käyttäytyvistä karhuista, jotka eivät näytä pelkäävän ihmisiä – päinvastoin.
Viimeisimmästä ihmisystävällisestä karhusta uutisoi muiden muassa NBC News. Valitettavasti suloisesti alkanut tarina päättyy surullisesti.
Karhu käyttäytyi kuin koira
Helmikuussa Kalifornian luonnoneliöstöstä vastaava viranomainen sai puhelun oudosti käyttäytyvästä mustakarhusta.
Pieni yksinäinen mustakarhu lähestyi ihmisiä osoittamatta pelon merkkejä. Se ei pelästynyt huutoa ja tömistelyä vaan antautui ihmisten armoille.
Horroksinen eläin oli selvästi alipainoinen. Ihmiset alkoivat ruokkia ja juottaa ystävällismielistä karhua. Auttajien ja avunsaajan välille näytti muodostuvan molemminpuolinen side. Kerran karhu hyppäsi auton avoimeen tavaratilaan ja salli itseään silitettävän.
Viranomainen lähetti tutkijansa tarkastelemaan karhua. Karhun todettiin olevan liian nuori pärjäämään yksin ja käyttäytyvän "kuin koira". Eläin vaikutti olevan täysin mukavuusalueellaan ihmisten seurassa.
Karhussa oli muutakin outoa. Se käveli kummallisesti ja hitaasti eikä reagoinut yhtä herkästi kuin karhut yleensä.
Melkoinen tapaus tämäkin! Kauhunhetket tallentuivat videolle, kun karhu jahtasi venäläismiestä keskellä kirkasta päivää. Artikkeli jatkuu videon alla.
Aivotulehdus muutti karhun käytöstä
Vakavasta alipainosta kärsinyt karhu vietiin laboratoriotutkimuksiin. Punkkien peitossa olevalla naaralla havaittiin merkkejä neurologisista poikkeavuuksista. Viikko tutkimusten jälkeen karhu lopetettiin. Tutkijat epäilevät, että eläin kärsi aivotulehduksesta.
Tiedotteessa viranomaiset selittävät, että lopettaminen on aivotulehduksesta kärsiville karhuille paras ratkaisu.
Neurologisista ongelmista kärsiviä karhuja ei voi päästää takaisin luontoon, koska vielä ei tiedetä, voivatko ne olla riski muille villieläimille. Eläintarhan pitäjille sairaiden karhujen hoitaminen olisi taakka.
Syytä tulehdukselle ja käytökselle ei tiedetä
Kyseessä on vuoden sisään neljäs Kalifornian osavaltion alueella havaittu karhu, joka on kärsinyt aivotulehduksesta johtuvista neurologista muutoksista. Paikallisen villieläinten pelastuspalvelun johtaja Ann Bryant kertoo CBS Sacramento -uutiskanavalle, että karhujen outo käytös alkoi viitisen vuotta sitten.
Osa karhuista ei ole ollut heikossa kunnossa, vain ystävällisiä. Eräs karhu käveli lapsia täynnä olevaan luokkahuoneeseen ja teki olonsa kotoisaksi, Bryant sanoo.
– Karhu istui luokan takaosaan kuin koiranpentu. Se ei ollut normaalia. Karhun olisi pitänyt olla kauhuissaan mennessään rakennukseen, joka on täynnä ihmisiä.
Tutkijat eivät tiedä, mikä on saanut karhut sairastumaan aivotulehdukseen ja käyttäytymään oudosti. Ensimmäinen sairastunut mustakarhu havaittiin jo vuonna 2014. Tutkimusten aikana on löydetty viisi uutta virusta, mutta niiden yhteys aivotulehdukseen ja neurologisiin häiriöihin on edelleen mysteeri.
Aivotulehduksen eli enkefaliitin yleisin aiheuttaja on virus, mutta tulehduksen syynä voi olla myös bakteeri, sieni, loinen tai jonkin toisen sairauden aiheuttama komplikaatio.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta luonto ja eläimet.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää