Mainos

Osuuspankkikeskus uskoo kasvuun

Osuuspankkikeskuksen ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa 3,5 % vuonna 2003. Pankin tämänvuotinen ennuste aleni kahteen prosenttiin.

Osuuspankkikeskus ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna 3,5 prosenttia. Samalla OP-keskus kuitenkin alentaa tämänvuotista kasvuarviotaan 2,5 prosentista 2 prosenttiin.

Kuluttajahintojen Osuuspankkikeskus uskoo nousevan tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna hieman enemmän 1,8 prosenttia.

Vienti vauhdittaa talouskasvua

Osuuspankkikeskus uskoo, että maamme kilpailukykyinen vientisektori hyötyy nopeasti ulkomaisen kysynnän elpymisestä. Vuonna 2001 Suomen talous oli täysin kotimaisen kysynnän varassa, kun kansainvälinen taantuma vähensi vientiä ja teollisuustuotantoa.

Samaan aikaan työttömyyden nousu jää vähäiseksi. Vuonna 2003 talouskasvun odotetaan lisäksi nopeutuvan edelleen.

Kansainvälisen talouden tila on Osuuspankkikeskuksen mukaan nyt selvästi viime syksyä valoisampi. Kokonaistuotannon kasvu on nopeutumassa ensin USA:ssa ja hieman myöhemmin euroalueella. Kasvun vauhtiin ja vakauteen liittyy kuitenkin epävarmuutta.

Pankki uskoo, että USA:n poikkeuksellisen keveää rahapolitiikkaa ryhdytään asteittain kiristämään toisesta vuosineljänneksestä lähtien. EKP:n ensimmäinen koronnosto ajoittunee ensi syksyyn.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.