Oscar-gaalaan luvassa merkittäviä muutoksia – "suosikkielokuville" oma kategoria

Yhdysvaltain elokuva-akatemian järjestämä palkintogaala kokee suuria mullistuksia.

Oscar-gaalassa juhlitaan vuosittain elokuva-alan ammattilaisia ja parhaita teoksia. Nyt gaalaan on luvassa suuria muutoksia, joista Yhdysvaltain elokuva-akatemia tiedottaa Twitterissä.

Gaalassa nähdään muun muassa kokonaan uusi kategoria, jossa palkitaan ”suosikkielokuvia”. Tämä tarkoittanee sitä, että myös mainstream-elokuvat saavat suurempaa roolia.

Pituudestaan kritiikkiäkin saanut gaala koitetaan supistaa jatkossa vain kolmen tunnin mittaiseksi. Oscar-gaala on viime vuosina menettänyt katsojia ja muutoksella todennäköisesti pyritään parantamaan gaalan katsottavuutta ympäri maailman.

Myös gaalan ajankohta siirtyy varhaisemmaksi. Aiemmin loppukeväästä järjestetty tilaisuus nähdään vuonna 2020 jo helmikuun alussa.

Muutoksia ei otettu avosylin vastaan elokuvafanien keskuudessa. Moni ihmettelee etenkin uutta suosikkielokuvan kategoriaa.

– Jos yksi kategoria on suosikkielokuva, parhaan elokuvan kategorian nimen pitäisi olla ”se elokuva, josta kukaan ei välittänyt, mutta josta puhuminen sai ihmiset luulemaan, että he kuulostavat fiksuilta”, eräs kommentoija tölväisi.

Myös näyttelijä Elijah Wood ilmaisi tyrmistyksensä Twitterissä. 

Lue myös:

    Uusimmat