Mainos

Oppositio: Talebanin sotilaita pohjoisen liittoutuman joukkoihin

Pohjoisen liittoutuman mukaan Talebanien joukkoja on jo antautunut ja jopa vaihtanut puolta.

Noin 1800 Talebanin sotilasta on siirtynyt Afganistanin opposition, pohjoisen liittoutuman joukkoihin viime vuorokauden aikana, kertoi pohjoisen liittoutuman edustaja tänään.

Opposition Saksan-edustuston virkamiehen Abed Nadjibin mukaan Talebanilla on 15 000-25 000 sotilasta.

Pohjoisen liittouman mukaan 40 Talebanin komentajaa ja noin 800 sotilasta on antautunut opposition joukoille maan koillisosassa sijaitsevassa Baghlanin maakunnassa.

-He vain kävelivät meitä vastaan ja antautuivat. Se tapahtui taistelujen keskellä, kertoi liittoutuman tiedottaja Mohammed Ashraf Nadeem.

Nadeemin mukaan tiistaina antautuneet talebanit luovuttivat myös aseensa.

Antautuminen suuri menetys

Pohjoisen liittoutuman ulkoministerin Abdullah Abdullahin mukaan antautumiset ovat Talebanille suuri menetys, koska nyt Taleban joutuu käyttämään pitempää ja vaarallisempaa reittiä huoltaakseen koillisessa taistelevia joukkojaan.

Pohjoisen liittouman mukaan Taleban ja oppositio ovat tänään käyneet taisteluja muun muassa Samanganin maakunnassa, mutta kumpikaan osapuoli ei ollut voitolla.

Pohjoisen liittoutuman mukaan oppositiojoukot olivat saavuttamassa voiton maan itäosassa sijaitsevasta Chaghcharanin kaupungista.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.