Oppilaan isä ryntäsi koululle kesken päivän ja hyökkäsi toisen oppilaan kimppuun – tapahtuma tallentui videolle, henkilökunta soitti hätäkeskukseen

Poliisi tutkii vantaalaiskoulussa välitunnilla tapahtunutta kohtausta kahtena lievänä pahoinpitelynä.

Tilanne sai alkunsa, kun oppilaan isä tuli yllättäen kesken päivän koululle ja kävi käsiksi toiseen, 17-vuotiaaseen oppilaaseen.

– Jonkinlainen riitatilanne siinä on ollut, komisario Heidi Niemi Itä-Uudenmaan poliisista kertoo MTV Uutisille.

Poliisi tutkii tapausta kahtena lievänä pahoinpitelynä.

– Sellaista nujuamista se ollut. Ei voi sanoa, että olisi potkittu tai lyöty, enemmän puhuisin kiinnipitämisestä. Kummallekaan osapuolelle ei tullut tilanteessa vammoja.

Tilanne tuli poliisin tietoon, kun koulun henkilökuntaan kuuluva soitti hätäkeskukseen.

– Meillä on tapahtumista oppilaan kuvaama video. Esitutkinnassa pyritään selvittämään, mistä tilanne on saanut alkunsa.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Iltalehden mukaan videolla näkyy, kuinka tappelijoiden ympärille kerääntyy runsaasti väkeä. Lehden mukaan tunnelma videolla yltyy kaoottiseksi, sillä moni oppilaista huutaa rauhoittelun tai kannustuksen sanoja osapuolille.

Poliisin mukaan kyseessä on yksittäinen tapaus, eikä kyse ole mistään ilmiöstä.

 

Lue myös:

    Uusimmat