11-vuotias poika lyötiin tajuttomaksi keskellä oppituntia – nopeasti yleistyvän pelin ideana satuttaa toista: "Hengenvaarallinen leikki"

11-vuotias poika joutui väkivaltaisen pelin uhriksi keskellä oppituntia. Voimakas isku takaraivoon aiheutti vakavat seuraukset.

11-vuotias poika oli koulussa englannin tunnilla, kun hän joutui luokkatoverin hyökkäyksen kohteeksi. Poika oli noutamassa opettajalta koetta luokan edestä, kun häntä lyötiin takaapäin.

– Löi rystysillä niskakuoppaan, sillä seurauksella, että meidän poika tipahti maahan tajuttomaksi, pojan isä kuvailee.

Isän mukaan opettaja ei hälyttänyt apua tai puuttunut tilanteeseen. Poika soitti itse puoli tuntia tapahtuneen jälkeen isälleen ja pyysi apua, koska oli huonovointinen.

"Viimeksi eilen poika vietiin sinisillä valoilla takaisin sairaalaan"

Etelä-Suomessa sijaitsevan koulun rehtori vahvistaa torstaina 21. helmikuuta sattuneen tapauksen, muttei kommentoi opettajan toimintaa tilanteessa.

– Me olemme koulun toimesta tätä selvitelleet ja selvitetään edelleen ja kaikkien tarvittavien yhteistyötahojen kanssa, rehtori sanoo.

Poika vietiin sairaalaan, jossa paljastui aivoverenvuoto. Isä kertoo, että poika on ollut tapauksen jälkeen useita kertoja tajuttomana. Tällä hetkellä poika on sairauslomalla kovan iskun aiheuttamien seurausten, kuten pahoinvoinnin ja huimauksen takia.

– Hän on neurokirurgien tarkkailussa. Viimeksi eilen poika vietiin sinisillä valoilla takaisin sairaalaan, kun menetti tajuntansa, isä kertoo.

Vaarallinen leikki yleistyy kovaa tahtia

Tapausta selvitettäessä paljastui, että kyseessä on eräänlainen peli tai leikki, joka yleistyy isän mukaan kovaa tahtia. Tavoitteena on tiettävästi lyödä toista niin, että tätä sattuu. Lyönnit ovat aikaisemmin kohdistuneet olkapäihin tai käsiin.

– Näissä selvittelyissä on selvinnyt, että poikien keskuudessa on tällainen leikki, jossa voi aiheutua vaaratilanne, koulun rehtori toteaa.

Rehtorin mukaan leikkiin on heti puututtu, kun siitä on saatu tietää. Oppilaita on opastettu, ettei tällainen leikki ole sallittua. Isän mukaan uhriksi joutunut poika sai tietää itsekin vasta tapahtuneen jälkeen kyseisestä pelistä.

Tapauksesta on tehty rikosilmoitus – myös opettajan vastuuta selvitetään

Isä kertoo, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus nimikkeellä törkeä pahoinpitely. Vaikka lyöjä ei ole ikänsä takia rikosoikeudellisessa vastuussa, ei tämä sulje pois vahingonkorvausvelvollisuutta. Myös koulun henkilökunnan vastuuta tapahtuneeseen tutkitaan.

– Halusin tuoda tämän varoittavana esimerkkinä julkisuuteen, että tällaista peliä pelataan. Se on hengenvaarallinen leikki, isä toteaa.

Isän mukaan lyöjän perheeltä on tullut yksi tekstiviesti, joka tiedusteli pojan vointia. Muuten perheet eivät ole olleet yhteyksissä toisiinsa. 

Juttuun lisätty paikkakuntatieto 27.2. klo 8:21.

Lue myös:

    Uusimmat