Soluasumisen suosio on laskenut Suomessa tasaisesti jo pitkään. Suurten kaupunkien opiskelija-asuntoloiden asunnoista on soluja enää arviolta vajaat puolet, sillä yhä useampi opiskelija haluaa asua mieluummin yksin tai tuttujen kavereiden kanssa, kertoo Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.
– Vielä 1980-luvulla oma huone soluasunnossa oli monelle opiskelijalle luksusta. 50–60-luvulla lapset yleensä jakoivat huoneen useammankin sisaruksen kanssa. Suurimmalla osalla nykynuorista on ollut pienestä pitäen oma huone, ja moni ei voisi kuvitellakaan asuvansa soluasunnossa, Viita sanoo.
Yhteisasumisen yleisimmät muodot – soluasunnot, kimppakämpät ja kommuunit – voi Viidan mukaan erotella toisistaan esimerkiksi näin: Soluasumisessa vuokranantaja vuokraa samasta asunnosta huoneita ihmisille, useimmiten opiskelijoille, jotka eivät yleensä entuudestaan tunne toisiaan. Kimppakämpästä voidaan puhua, kun esimerkiksi kaverukset muuttavat samaan asuntoon.
Myös kommuuneihin muuttaa yleensä toisensa entuudestaan tuntevia ihmisiä, mutta kommuuniasuminen perustuu pääosin jonkun yhteisen elintavan tai aatteen ympärille.
Yhteisasumista on eniten suurissa kaupungeissa ja niiden lähiseuduilla. Näistä yhteisasumisen muodoista kimppakämpät ovat Viidan mukaan yleisimpiä.
– Taustalla on todennäköisesti enimmäkseen taloudellisia syitä. Varsinkin Helsingissä asuminen on sen verran kallista, että kavereiden kanssa yhteen muuttamalla on mahdollista saada viihtyisämpi kämppä ja paremmalla sijainnilla.
Yhteisöt kiinnostavat ikääntyneitä
Ryhmärakennuttaminen yleistyy Suomessa, kertoo Turun yliopiston sosiologian professori Ryhmärakennuttamisessa rakennuttajana toimii perinteisen rakennusyrityksen sijaan joukko yksityisiä ihmisiä, jotka rakennuttavat itsensä näköisiä koteja ja yhteisöjä. Tämän ilmiön ytimessä on yhteisasuminen.