Opettaja: Curling-vanhemmat estävät lukiolaista itsenäistymästä

Curling-vanhempien on päästettävä irti lukiolaisesta. Jos nuori ei opi lukion aikana itsenäistymään, niin ei hän opi sitä ikinä, kärjistää Viherlaakson lukion opettaja Markku Granath.

Lukiossa nuorella on mahdollisuus päästää irti vanhoista huonoista tavoista. Kuinkakohan monelle lapselle on peruskoulussa toitotettu, ettei hänellä ole matikka- tai kielipäätä? Lukiossa nuori voi ja saa aloittaa alusta, ilman vanhoja taakkoja. 

Lukioon kuuluu myös itsenäistyminen, omista tavaroista ja asioista huolehtiminen. Se tapahtuu pikkuhiljaa, kuten ottamalla vastuuta oppikirjojen ostamisesta ja kursseille ilmoittautumisesta. Nämä asiat tulee nuoren tehdä itse. Ne ovat nuoren vastuulla, ei vanhempien. Valitettavan moni vanhempi ei vain ole valmis päästämään irti lapsestaan. 

Curling-vanhemmat uhka lapsen itsenäistymiselle

Viherlaakson lukiossa opettajana työskentelevä Markku Granath on huolissaan curling-vanhemmuuden pahenemisesta.

Curling-vanhemmat haluavat raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä. Kaiken lapsen puolesta tekemällä ja lapsen haluihin antautumalla he kuitenkin tekevät karhunpalveluksen: curling-lapsista kasvaa aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä eivätkä tunne häpeää.

Granathin mukaan esimerkiksi yhteydenotot vanhemmilta ovat lisääntyneet lukioarjessa. 

– Toiset vanhemmat eivät anna nuorten hoitaa yhtään asiaa yksin, vaikka lukion tehtävä on kasvattaa nuorta hoitamaan omat asiansa. Yksikään vanhempi ei varmasti halua lapselleen pahaa, mutta irti pitää päästää, Granath sanoo.

– Nuori kantaa hyvin vastuunsa, kun hänet siihen opetetaan ja hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Nuoren on myös saatava itse tehdä virheensä. Ei hän muuten opi. Ja nuoren on myös itse opittava korjaamaan virheensä, se ei ole eikä saa olla vanhempien tehtävä.

Nuoren otettava vastuu

Nuoret tarvitsevat yhä vanhempien tukea, mutta heidän täytyy ottaa itse vastuu itsestään.

Vanhemmat voivat tukea nuorta olemalla kiinnostuneita hänen opinnoistaan ja elämästä, olemalla läsnä arjessa mutta nuoren on itse hoidettava opintoihin liittyvät asiat. Onneksi todella suuressa osassa kodeista näin tapahtuukin, Granath huomauttaa.

Curling-vanhemmat kyselevät nuoren puolesta asioista, jotka nuoren pitäisi itse jo pystyä hoitamaan: kurssikirjoista kotiläksyihin. Vähintä mitä nuori voi tehdä, on ostaa itse omat kirjansa.

– Yllättävän paljon soittoja tulee vanhemmilta, jotka ovat menossa ostamaan oppikirjoja nuoren puolesta ”että varmasti tulisi oikeat”, Granath kertoo.

– Kyllä 16-vuotiaan nuoren pitäisi vähintään itse ostaa kirjansa, vaikka vanhempi maksaisi.

Onneksi arjen ääripäätä

Curling-vanhemman on päästettävä otteensa lapsesta, jotta tämä oppisi itsenäistymään.

– Jotkut vanhemmat jopa ottavat yhteyttä kasarmille perheen nuoren astuessa armeijan palvelukseen ja antavat neuvoja siitä, miten juuri heidän nuortaan armeijassa tulee käsitellä. Onneksi curling-vanhemmat ovat kuitenkin lukioarjen ääripäätä vaikka tilanne on viime vuosina pahentunut, Granath toteaa.

  

Lue myös:

    Uusimmat