Mainos

Onnettomuudet ilmailussa vähentyneet

Lento-onnettomuuksien määrän laskuun on vaikuttanut liikennelentämisessä mm. tekniikan parantuminen ja harrastelijapuolella asenteiden kohentuminen turvallisuusasioissa.

Onnettomuuksien ja vakavien vaaratilanteiden määrä ilmailussa on vähentynyt huomattavasti, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Kuluvan vuoden aikana onnettomuustutkintakeskuksella on ollut tutkittavana yhdeksän tapausta. Vuonna 1997 keskus selvitti yli 40 tapausta vuodessa.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtavan tutkijan Esko Lähteenmäen mukaan kehitystä selittää liikennelentämisessä käytettävän tekniikan parantuminen. Uusien järjestelmien ansiosta koneet osuvat selvästi aiempaa harvemmin liian lähelle toisiaan.

Lähteenmäki uskoo, että harrastajapuolella vaaratilanteita vähentää asenteiden kohentuminen. Onnettomuuksista ilmoitetaan yhä enemmän. Tyypillinen vaaratilanne ilmailussa johtuu inhimillisestä erehdyksestä.

Kuluvana vuotena neljä ihmistä on menettänyt henkensä ilmailussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.