Jos parisuhde tuntuu tylsältä, on aika etsiä rutiineihin jännitystä ja alkaa pohtimaan, mikä voisi olla tunteiden syynä, kertoo Men's Health.
Minne katosi se jännittävä, mielenkiintoinen ihminen, johon alun perin rakastui tai se täydellinen parisuhde? Pidemmässä parisuhteessa kumppani käy väkisinkin tylsäksi, ja silloin moni voi alkaa harkita eroa.
Mitä tilanteelle kannattaa oikeasti tehdä? Milloin kannattaa erota? Suhteen pelastaminen voi vaatia töitä, ja Men's Health -lehti antaa muutaman vinkin, mistä lähteä liikkeelle.
Kliininen seksologi ja psykoterapeutti Kristie Overstreet muistuttaa, että täydellistä suhdetta ei ole olemassa – elämään kuuluu niin hyviä kuin huonoja aikoja, ja ihmiset muuttuvat ja kehittyvät ajan kuluessa. Myös tylsistyminen on normaalia.
Murra rutiineja ja keksi aktiviteetteja
Tylsistymiselle voi kuitenkin tehdä jotakin. Overstreet kehottaa esimerkiksi murtamaan rutiineja. Nautitko suhteestasi?
– Älä jää jumiin tiukkaan rutiiniin, joka ruokkii monotoniaa. Kokeile lounastreffien sijaan treffipäivää. Ottakaa vapaapäivä tai päivä viikonloppuna, jolloin pysytte poissa digilaitteilta ja pidätte hauskaa kotona. Suunnitelkaa loma tai viikonloppureissu, vain siitä puhuminen ja suunnitelmien ideoiminen tuovat uutta jännitystä, hän neuvoo.



