Onko luonnollisen eliniän lakipiste jo saavutettu? Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan raja on tullut vastaan

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan ihmisen korkein mahdollinen ikä olisi jo saavutettu, ainakin jos puhutaan luonnollisesta biologisesta eliniästä. Keskimääräiseksi maksimi-iäksi määritellään noin 115 vuotta.

Ihmisten elinajanodote on noussut 1800-luvun jälkeen vauhdilla. Ainakin Albert Einstein College of Medicine -korkeakoulun tutkimuksen perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että katto on saavutettu.

Aineistona tutkimuksessa olivat kuolleisuustilastot yli 40 maasta. Sen perusteella ikäluokat 1900-luvun alusta lähtien elivät edellisiä pitempään, aina 70-vuotiaaksi ja tätä vanhemmaksi.

Tarkempaan selvittelyyn otettiin neljä maata, joissa asuu eniten pitkäikäisiä ihmisiä: Yhdysvallat, Ranska, Japani ja Englanti. Tarkastelussa olivat vuodet 1968–2006.

Näissä maissa elinikä nousi nopeasti 1970-luvulta lähtien, mutta kasvu tasoittui 1990-luvun puolivälissä terveydenhoidon parantumisesta huolimatta. Samoihin aikoihin vuonna 1997 kuoli myös kaikkien aikojen vanhimmaksi tiedetty ihminen, 122-vuotiaaksi elänyt ranskalainen Jeanne Calment.

Tilastoanalyysin perusteella maksimi-ikä asettui 115 vuoden kieppeille. Satunnaisesti joku ihminen voi tutkimuksen mukaan elää tätä vanhemmaksi, ääripäässään noin 125-vuotiaaksi.

Evidence for a Limit to Human Lifespan -tutkimus julkaistiin Nature-tiedelehdessä lokakuussa 2016.

Vaikka biologinen maksimi-ikä olisikin saavutettu, eri asia kuitenkin on, miten elämää voitaisiin pidentää esimerkiksi erilaisten geeni- ja biotekniikoiden avulla.

Lue myös:

    Uusimmat