Onko Lukko SM-liigakevään suurin yllätyshevonen? Pekka Virta murahtaa ennakkoasetelmista: "Höpön pöpöä!"
Rauman Lukko on SM-liigan pudotuspelien kynnyksellä noussut suureksi kevään haastajasuosikiksi. Päävalmentaja Pekka Virta toppuuttelee kuitenkin kevään ennakkoasetelmia.
Konkariluotsi Pekka Virta toimii Lukon päävalmentajana nyt kolmatta kauttaan. Kahdella aikaisemmalla kaudella keväinen tie on tyssännyt jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ja puolivälierissä. Nyt Lukolla on kuitenkin kaikki eväät edetä todella pitkälle.
LUE MYÖS: Pekka Virta sivalsi Liigaa: ”Tärkein asia on, että kuka myy eniten nakkipiirakkaa ja kaljaa”
Virta on valmennusurallaan saavuttanut SM-pronssia ja SM-hopeaa, mutta kirkkain mitali on vielä voittamatta. Virta suhtautuu uuteen pudotuspelikevääseen maltillisesti.
– Tämä on yksi projekti. Kuopiossa oli kaksi, toinen päättyi pronssimitaliin ja toinen finaalipaikkaan. Nyt on taas mahdollisuus. Uskon työhön ja pelaajiin. Meillä on mahdollisuuksia mihin vaan. En tiedä mitä ihmeellisempää voisin tehdä tässä tai olen tehnyt verrattuna johonkin muuhun vuoteen, Virta vertaa.
– Olen tietoinen siitä, että mihin suuntaan ollaan menossa ja mitä tuleman pitää. Ja mitä vaaditaan. Koitan sitä saada joukkueeseen – ymmärrystä ennen kaikkea. Mitä vaaditaan, jos halutaan loppuun asti mennä. Pelaajathan sen päätöksen tekevät ja pelaajat päättävät, että miten Lukko tulee tänä keväänä menestymään.
Lukko on saanut pelinsä kevättä kohti mentäessä erinomaiseen kuntoon, ja joukkue keikkuukin 30 ottelun kuntopuntarin kärjessä yhdessä KooKoon kanssa. Kärpät ja Tappara ovat osoittaneet kevään kynnyksellä pieniä kompuroinnin merkkejä, ja KooKoon ja Lukon lisäksi Ilveskin on esiintynyt runkosarjassa pirteästi. Virta ei halua nostaa mitään joukkuetta ennakkosuosikiksi.
– En mä lähde ketään nostamaan. Se on sellaista mediapeliä, höpön pöpöä, mitä joku tykkää keväisin luoda. Mukamas jotain suuria paineita. Ei niillä ole mitään merkitystä. Peli näyttää ja pelin pitää olla valmista. Joka paikassa pitää pystyä pelaamaan ja ketä tahansa vastaan. Se on ainut olennainen. Kyllä nuo elementit sitten kertovat, että mihin suuntaan bussi lähtee, Virta toteaa.
Varsinkaan omille ja joukkueensa hartioille ei Virta suostu ottamaan menestyspaineita, vaikka ennakkoasetelmien mukaan joukkueen mestaruushaaveet näyttävät todennäköisimmiltä kuin vuosikausiin.
– Edelleen siteeraan Sigmund Freudia tässä, ylisuuret odotukset eivät tuota mitään muuta kuin negaatiota ja vääränlaista painetta. Mennään ja nautitaan keväästä. Parannetaan sitä mukaan kuin tarvitsee.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
09:40
Tällainen on uusi käännytyslaki – Rantanen: "Hallitus tietoinen jännitteistä"
-
09:23
Tappaako kyyn purema koiran? Entä saako kyyn tappaa? Eläinlääkärit vastaavat
-
09:08
Ruotsissa isot otsikot: Leijonia odottaa "kauhuelokuva"
-
09:02
Erohuhujen keskellä oleva Jennifer Lopez saapui punaiselle matolle – yksi asia kiinnitti huomion
-
09:00
Lukas Hradeckyn kauden huipennukseen liittyy yksi polttava kysymys – "En missään nimessä halua vaikuttaa asiaan"
-
08:52
Moni suomalainen tunnustaa kokeneensa remonttikatastrofin – vältä nämä kolme kalliiksi käyvää virhettä
-
08:48
Ketjukolari Hämeenlinnanväylällä
-
08:29
Leijonien ykköstähti vastasi viimein huutoon – Olli Jokiselta lupauksia antava huomio: "Nyt oli hyvä"
-
08:04
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
08:00
Tässä ovat Veitola.doc-sarjan toisen kauden aiheet
-
07:48
Suora lähetys kello 10.55: Timo Vornanen palaa eduskuntaan
-
07:41
Puikula-ruisleipä muuttui yllättäen
-
07:39
Jesse Puljujärvi käynnisti härdellin – Tanskan maalivahti räkätti, kun Leijonat-pelaajaa kohdeltiin kovalla kädellä
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
Lataa lisää