Omistaja esitti tukehtuvansa – koiralta hillittömän kylmäävä reaktio: "Se halusi hoitaa homman loppuun"
Dunkin-koira yllätti somekansan reaktiollaan omistajansa "tukehtumiseen".
Sosiaalisessa mediassa näkee usein videoita, joissa omistajat yrittävät herättää lemmikkinsä suojelun- ja pelastamisenhalun leikkimällä esimerkiksi sairauskohtausta. Omistajien palava halu selvittää lemmikkiensä rakkauden taso on näkynyt esimerkiksi jo vuonna 2018, kun Cory Williams halusi nähdä, kuinka hänen "ilkeä" kissansa reagoisi omistajansa ennenaikaiseen kuolemaan – ja kissan reaktio todellakin yllätti.
Koirat Max ja Murphy selvittivät puolestaan hyvinkin nopeasti, että "pyörtynyt" omistaja olikin vain tekaissut kohtauksensa. Kun floridalainen Linda esitti tukehtuvansa ruokaan, Kobe-koira ei turhia hötkyillyt, vaan näkikin tilaisuutensa tulleen. Lemmikit eivät siis useinkaan reagoi niin kuin omistajat kenties toivoisivat tai olettaisivat.
Nyt TikTokissa naurattaa Dunkin-koiran käsittämättömältä tuntuva reaktio omistajansa Haley Deeckenin esitettyä tukehtuvansa. Hittivideosta kertoo Fox News.
Hurjat 17 miljoonaa katselukertaa keränneellä videolla Haley esittää lyyhistyvänsä. Dunkin hämmentyy aluksi ja rientää tutkimaan omistajansa kuntoa. Tämän jälkeen se kuitenkin hakee keittiön hyllyltä leipäveitsen ja nappaa sen suuhunsa. Omistajalle tulee kiire nousta ylös, kun vieressä pyörii labradorinnoutajan ja staffordshirenbullterrierin risteytys veitsi suussaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Se ajatteli suorittaa leikkauksen..."
Koiran kylmäävältäkin tuntuva reaktio on herättänyt paljon hilpeyttä ja hämmennystä koiran mahdollisista aikeista.
– "Vihdoin on tilaisuuteni", arvelee TikTok-vaikuttaja Jax koiran todenneen.
– Se halusi tehdä ilma-aukon, epäili puolestaan YouTube-koomikko Tevin Musara.
– Se halusi hoitaa homman loppuun, uskoi eräs pahaenteisesti ajatteleva kommentoija.
– Se ajatteli suorittaa leikkauksen välittömästi, totesi toinen.
Omistajan mukaan koira yllätti "biletempullaan"
Moni kommentoija ihmetteli, mistä koira edes kaivoi veitsen käyttöönsä.
Fox Newsin haastattelema Haley paljastaa, että vaikka temppu on itse asiassa opetettu Dunkinille, sen reaktio tässä tilanteessa oli aito. Dunkin on opetettu hakemaan veitsi keittiön lokerosta "hauskana biletemppuna".
– Kun haluan sen hakevan sen pilan päiten käskystä, sanon sille: "Dunkin, sinusta puhutaan", jolloin se menee ja hakee sen. Dunkin on erityisesti koulutettu tekemään tuollaisia temppuja ja veitsi on liian tylsä aiheuttaakseen vahinkoa. En koskaan asettaisi sitä vaaraan, omistaja kertoo.
Se, että Dunkin tässä tapauksessa haki veitsen, tuli kuitenkin Hayleylle yllätyksenä, sillä koira tekee tempun yleensä vain sanallisesta käskystä.
Lue myös: Koirasta lähti kummallista surinaa – kun omistaja sai sen avaamaan suunsa, tämä sieltä sitten putosi
Mitkä ovat Suomen suosituimmat koirarodut?
Lähteet: Fox News, @thedeeckendogs/TikTok
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää