Olympiamitalisti Tiril Eckhoffilta ryöstettiin maajoukkueleirillä omaisuutta yli 5000 euron edestä – ampumahiihtäjän salapoliisitaidot johtivat varkaan jäljille

Norjalainen ampumahiihtotähti Tiril Eckhoff kertoi keskiviikkona tulleensa ryöstetyksi hiihtomaajoukkueen leirillä. Eckhoffilta ja huonekaverina olleelta Ingrid Landmark Tandrevoltilta vietiin omaisuutta yli 5000 euron arvosta.

Pääkuvan videolla torstain Tulosruutu.

Eckhoff ja Landmark Tandrevolt leireilevät hiihtomaajoukkueen kanssa Norjan Tryselissä. Kaksikko lähti tiistaina joukkueen lyhyeen tapaamiseen, eikä Eckhoff lukinnut hotellihuoneen ovea.

Eckhoffin ja Landmark Tandrevoltin palattua takaisin ovi oli kuitenkin lukossa, ja ampumahiihtäjät joutuivat hakemaan hotellin vastaanotosta uuden avaimen huoneeseen.

– Kun pääsimme huoneeseen, tuntui kuin jokin olisi pielessä, Eckhoff sanoi NRK:lle ja kertoi omaisuutta kadonneen yli 50 000 kruunun eli reilun 5000 euron edestä.

Huoneesta oli viety muun muassa tietokoneet, reput, kalliit kuulokkeet, Landmark Tandrevoltin lompakko ja harjoitteluvälineitä.

Kaksikko ilmoitti tapahtuneesta hotellille ja otti yhteyttä paikalliseen poliisin. Samalla myös Eckhoff ja Landmark Tandrevoltin salapoliisivaistot heräsivät. 

– Sain toimia etsivänä. Latasin sovelluksen, jolla pystyin etsimään tietokonettani, Eckhoff sanoi NRK:lle.

Eckhoff sai selville tietokoneen olevan yhä hotellilla. Hän yritti sovelluksessa käytettävää kikkaa, jolloin kadonnut laite pitää ääntä nappia painamalla.

– Olin niin tyhmä. Silloin varas laittoi koneen pois päältä.

Poliisilla oli kuitenkin ajatus siitä, kuka varas voisi olla. Hotellin vastaanottotyöntekijän mukaan poliisin vanha tuttu asui samassa hotellissa, mikä tuki Eckhoffin tutkimuksia tietokoneen sijainnista.

– Tiesimme, että hän on varmasti siellä. Varas oli varmasti nuuskinut paikkoja jo aikaisemmin. 

Poliisi löysi lopulta varkaan ja maajoukkuehiihtäjien kadonneet tavarat. Hotellihuoneeseen tunkeutunut ryöstäjä todella oli poliisin vanha tuttu. Eckhoff kiitti Instagram-tilillään avuksi rientäneitä poliiseja.

NRK:n kuvakaappauksen olympiavoittajan kiitoksista voit katsoa alta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

– Poliisit pelastivat minut ja Ingridin. Shoutoutit (kiitokset tai kehut) Trysilin poliisille!

Eckhoffin mukaan kaksikko sai tärkeän opetuksen, mutta oli myös onnekas.

– Nämä ovat todella tärkeitä oppirahoja. Tätä ei olisi saatu Oslossa ikinä selvitettyä. Jatkossa lukitsemme oven, Eckhoff vannoi.

Eckhoff on ampumahiihdon viisinkertainen olympiamitalisti. Hän voitti viime talven Pyeongcahngin olympialisisssa pronssia 12,5 kilometrin yhteislähtökisassa. MM-mitaleita norjalaisella on neljä.

Juttua muokattu klo 9.28: Otsikkoa muokattu.

Lue myös:

    Uusimmat