Olympialaisissa loistanut Sara Kuivisto saa olla hetken "normaali ihminen" – jopa lemmikkikani saanut osansa juoksijan luonteesta: "Kani eli huippu-urheilijan elämää" 

Erikoishaastattelussa Sara Kuivisto 15:54
"Saa olla normaali ihminen ja syödä mitä huvittaa" - Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut Sara Kuivisto hengähtää muutaman viikon ennen uuden harjoituskauden alkua.

Sara Kuivisto nousi suuren yleisön tietoisuuteen Tokion olympialaisissa juoksemalla välieriin 800 ja 1 500 metrillä. Samalla kyytiä saivat pitkäikäiset Suomen ennätykset. Menestyksen taustalla on pitkäjänteinen työ, joka vaatii arjessa tarkkaa suunnitelmallisuutta

Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut Kuivisto kertoo, että Tokion menestyksen jälkeen hänet tunnistetaan huomattavasti aiempaa useammin esimerkiksi lenkkipoluilla.

– Vähän yllättikin, miten ihmiset innostuivat siitä ja ottivat omakseen Porvoossa, Kuivisto sanoi.

– Kun on lenkillä, onnitteluja satelee koko ajan ja tsemppiä. On se kiva, jos joutuu juoksemaan vesisateessa, ja siellä ihmiset onnittelevat, kyllähän se motivoi.

Kuivisto on harjoitellut jo pitkään valmentajansa Ari Suhosen johdolla. Entinen huippujuoksija näki Kuiviston potentiaalin mailerina, ja kaksikko päätti keskittyä keskimatkoille.

– 800 on tosi mielenkiintonen, sekoitus pikamatkaa ja kestävyyttä. Pitää osata sekottaa kummatkin ja se tekee harjoittelusta mielenkiintoista ja monipuolista. Pitää hallita monta eri elementtiä, Kuivisto kuvailee.

– Nopeutta, voimaa, kestävyyttä. Sen kolmen kombon kun osaa yhdistää, pystyy kasin juoksemaan hyvin. Tulen enemmän kestävyyspuolelelta ja 1 500 kulkee hyvin. Se on minun selkeä vahvuus siinä.

Huippu-urheilijan elämä harjoitus- ja kilpailukaudella on hyvin säänneltyä. Kuivisto ei halua puhua uhrauksista tai siitä, että jäisi jostakin paitsi valintojensa takia. Hän elää unelmaansa huippu-urheilijana. 

– Elämäni on hyvin aikataulutettua. Illalla kun käyn nukkumaan, pitää olla hyvin selvät sävelet, että mitä seuraavana päivänä tapahtuu, mitä harjoitellaan ja millon, mitä syödään ja millon, koska levätään.

Kuivisto sanoo olleensa pienestä pitäen hyvin jämpti ihminen, joka on hoitanut kaikki aikataulunsa viimeisen päälle hyvin. Ominaisuudesta on ollut hyötyä huippu-urheilijana. Aikanaan Kuiviston tarkkuuden sai kokea myös hänen lemmikkikaninsa.

– Kani eli ihan huippu-urhelijan elämää. Ruokailut ja ulkoilut oli ajastettu. Se on ollut toisaalta hyvä, nykyinen elämänrytmi tulee luonnostaan. Se on tärkeää, että ruoka on pöydässä, kun tulen treeneistä ja koko arki on suunniteltu.

Kuivisto päätti kautensa viime viikolla, kun hän juoksi Sveitsin Bellinzonassa 800 metrillä uransa toiseksi parhaan ajan 2.00, 03. Nyt käynnissä on parin viikon ylimenokausi ennen kuin harjoittelu tulevaa kautta varten käynnistyy.

– Tärkeintä on, että saa levähtää jatkuvasta aikataulutuksesta, saa olla normaali ihminen ja syödä mitä huvittaa ja jos haluaa valvoa, saa valvoa.

Kuivistolle levähtäminen on tarkoittanut – yllättäen – myös työskentelyä perheen kahvilayrityksessä Porvoossa. Hän kertoo tekevänsä normaaleja ihmisten juttuja.

– Voi olla normaali ihminen, ei tarvitse ajatella, että aijai, jalat väsyvät ja nyt on vähän nälkä, pitäisi päästä lepäämään. Saa unohtaa kaikkki aikataulut.

Parissa viikossa pää pitäisi saada nollattua pitkää harjoituskautta varten.

– Kyllä se 2–3 viikkoa on minulle riittänyt. Pitää olla sellanen fiilis, kun alottaa uuden kauden, että on intoa täynnä ja haluaa harjoitella.

Tulevassa kaudessa riittää jälleen haastetta. Kesällä kilpaillaan MM- ja EM-kisoissa.

Lue myös:

    Uusimmat