Mainos

Olmert: Israel jatkaa sotatoimia

Israelin pääministeri Ehud Olmertin mukaan Israel on tuhonnut Hizbollahin infrastruktuurin täysin.

Israelin pääministerin Ehud Olmertin mukaan armeijan hyökkäys Etelä-Libanoniin on tuhonnut täydellisesti Hizbollahin infrastruktuurin.

- Uskon että Israelin sotilasoperaatio on riisunut Hizbollahin suureksi osaksi aseista. Hizbollahin infrastruktuuri on täysin tuhottu, Olmert katsoi.

Pääministeri lisäsi, että Israel aikoo jatkaa taisteluita siihen asti, kunnes alueelle saadaan vahva kansainvälinen rauhanturvajoukko. Hän korosti, että joukkojen pitää olla tehokkaita ja taistelukelpoisia.

Vilén sanelee ehtoja Libanon-operaatiolle

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén pitää Suomen osallistumista Libanonin tulevaan rauhanturvaoperaatioon mahdollisena vain selkeiden reunaehtojen täyttyessä.

Vilénin mielestä ensimmäinen ehto on se, että alueelle on saatava aito ja kestävä tulitauko. Joukoilla tulee olla YK:n mandaatti ja joukkojen turvallisuus on taattava kaikkien osapuolten toimesta. YK-joukoille ei myöskään voida asettaa sellaisia tehtäviä, joissa niitä vaadittaisiin jatkamaan Israelin sotatoimilla pyrkimiä päämääriä.

Eduskunnalla täytyy Vilénin mukaan myös olla tieto siitä, kuinka pitkäksi aikaa hallitus aikoo sitouttaa suomalaiset joukot alueelle. Selville on saatava myös operaation suuruusluokka ja mitä vaikutuksia tällä uudella sitoumuksella on kriisinhallinnan kokonaisrahoitukseen. Suomen EU-puheenjohtajuus ei Vilénin mukaan voi eikä saa olla syy Suomen mahdolliseen osallistumiseen.

Vilén pitää tänään antamassaan kannanotossa viimeisenä reunaehtona sitä, että YK:n päätös sisältää suunnitelman siitä, miten varmistetaan Libanonin hallituksen kyky ottaa vastuu omasta alueestaan.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.