Mainos

Ollila ennakoi Nokialle uusia mahdollisuuksia

Nokia aikoo toimitusjohtaja Jorma Ollilan mukaan varmistaa kilpailukykynsä panostamalla tulevaisuudessa uusiin kasvualueisiin. Näitä ovat langaton datasiirto, laajakaistaiset ja kiinteän verkon langattomiin yhteyksiin liittyvät ratkaisut sekä internetiin perustuvat verkkoratkaisut.

Nokian yhtiökokouksessa tänään puhunut Ollila sanoi markkinaympäristön säilyneen edullisena viime kuukausina ja yhtiöllä olevan hyvä ja kilpailukykyinen tuotevalikoima.

Ollila kehui yhtiöntuoneen alkuvuonna markkinoille tai esitelleen joukon uutuuksia, jotka uudistavat yhtiön kilpailukykyä vuoden mittaan. Ollila arvioi, että tietoliikenteen sääntelyn purkaminen ja toisaalta se yhdentyminen, joka on toteutumassa langattomien ja langallisten verkkojen sekä äänen ja datan välillä, tuo lähitulevaisuudessa Nokialle uusia mahdollisuuksia.

Nokian yhtiökokous vahvisti yhtiön viime vuoden tilinpäätöksen ja päätti maksettavan osingon suuruudeksi 3,50 markkaa osaketta kohden.

Yhtiökokous päätti myös 2,4 miljoonan markan optiolainan ottamisesta yhtymän noin 2000 avainhenkilöltä. Optiolainaan liittyvillä optiotodistuksilla voidaan merkitä yhteensä 9,5 miljoonaa Nokian A-osaketta 307 markan kappalehintaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.