Harvalle nykyihmiselle riittää yhden asian tekeminen kerralla. Multitasking vain tuntuu tehokkaammalta! Oikeasti monen asian tekeminen yhtä aikaa tekee vain hallaa – paitsi tietyissä tapauksissa.
Multitasking, eli useiden tehtävien suorittaminen samaan aikaan on monelle nykypäivän työläiselle arkea – mutta kannattaako se?
Tv-sarjaa katsellessakin käsi hapuilee kännykkää
Vaikka moni tuntee työskentelevänsä tehokkaasti hoitaessaan montaa asiaa samaan aikaan, aivojen kannalta niin sanottu multitaskaus ei ole kätevää ja ihanteellista – päinvastoin!
Silti moni yrittää mahduttaa samaan hetkeen monta eri tehtävää. Palaverissa istuessa voi samalla käydä läpi sähköpostit, lounaalla sekä keskustellaan että selataan somea samaan aikaan, ja tv-sarjaa katsellessakin käsi hapuilee kännykkää.
– Multitaskingilla tarkoitetaan yleisesti sitä, että tehdään samanaikaisesti useita kognitiivisia eli keskittymistä, muistia ja ajattelua vaativia tehtäviä. Se ei ole kovin tehokas tapa tehdä työtä, linjaa psykiatrian erikoislääkäri Antti-Jussi Ämmälä Terveystalosta tiedotteessa.
– Ihmisen ajattelussa on useita pullonkauloja, joiden läpi mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Vaikka tuntuisi siltä, että on monta rautaa tulessa ja tekisi kaikkea yhtä aikaa, todellisuudessa ihminen voi keskittyä kerrallaan vain yhteen asiaan.