Ullan inhimillinen unohdus kirvoitti naisia jakamaan hauskoja tarinoita tilanteista, joissa jokin tärkeä on unohtunut. Tässä parhaimmat tarinat!
Ei mennyt kuin Strömsössä, rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu – mitä näitä nyt on. Mutta näissä sananlaskuissa on vinha perä, aina ei mene putkeen.
Kolme Ullan neljästä lapsesta on perhepäivähoitajan huomassa päivisin, kun perheenäiti ajaa soraa opiskellessaan kuorma-autokuljettajaksi.
Erään kerran päivä päättyi, ja Ulla ajoi perhepäivähoitajan luokse niin kuin mikä tahansa muukin arkipäivä.
– Ihmettelin, kun sekä portti ja talon ulko-ovi olivat auki. Yleensä ne ovat kiinni. Ihmettelin myös sitä, kun lapset eivät juosseetkaan vastaan.
Ulla asteli peremmälle talon olohuoneeseen, jossa perhepäivähoitaja istui rennosti sohvalla. Ulla kysäisi, missä lapset ovat.
– Niin, missä lapset ovat, hoitaja vastasi hämmentynyt ilme kasvoillaan.
Ulla oli itsekin entistä enemmän hämmentynyt eikä ymmärtänyt, mistä oikein on kyse.
– Sitten minulla välähti, että ei hemmetti, enhän minä olekaan tuonut lapsia aamulla hoitoon, kun hehän menivät edellispäivänä ystävän luokse yökylään.
Sekä Ulla että hoitaja repesivät makeaan nauruun. Samalla perheenäidin poskille nousi pieni puna häpeän tunteesta.


