Äiti yritti ottaa vauvastaan passikuvaa – lapsen nyrpeät ilmeet herättävät hilpeyttä: "Hänen ilmeensä taitaa tiivistää vuoden 2020"
Englantilainen äiti yritti ottaa passikuvaa kolmen kuukauden ikäisestä tyttärestään. Lopputulos huvittaa.
Alice Tranfield päätti ottaa itse tyttärensä puuttuvat passikuvat, sillä ei voinut lähteä valokuvausliikkeeseen koronaviruksen vuoksi. Kuviin ikuistetut Olive-tyttären nyrpeät ilmeet kuvaavat taatusti jokaisen tunnelmia tämän vuoden ajalta.
– Hänen ilmeensä taitaa tiivistää vuoden 2020: täydellinen hämmennys siitä, millaisen hulluuden keskelle hän on syntynyt, äiti sanoo Metrolle.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Alice otti kuvat omalla puhelimellaan valkoista seinää vasten. Hänen miehensä piteli vauvaa paikallaan.
– Mieheni James työskentelee kotona, ja 3-vuotias lapseni oli kiltisti leikkimässä. Olivia oli juuri herännyt, joten ajattelin, että nyt on täydellinen hetki ottaa kuvat, Alice kertoo.
Passikuvassa silmien tulisi olla auki, ilmeen neutraali, ja kasvojen täytyy olla suunnattuna suoraan kohti kameraa.
– Vaatimukset tuntuivat melko mahdottomilta, en tiedä, mitä muut vanhemmat ajattelevat niistä, Alice sanoo.
Olive on syntymästään saakka ollut ilmeikäs
Alice kertoo, että Olive on syntymästään asti näyttänyt hieman vihaiselta.
– Kuuden viikon ikäiselle tehtävän terveystarkastuksen aikana terveydenhoitaja kysyi, onko Olive jo hymyillyt. Hän ei todellakaan ollut, tosin hänen kurtistuksensa oli vahva, Alice sanoo.
Äiti kertoo terveydenhoitajan vielä myöhemmin soittaneen perään kyselläkseen Oliven hymyilystä. Tuolloin vauva oli jo hymyillyt, mutta Alice kertoo edelleen saavansa osakseen enemmän kurtistuksia kuin hymyjä.
Ilmeet huvittivat ystäviä Facebookissa
Alice jakoi kuvat lapsestaan Facebookissa, ja kertoo saaneensa kymmeniä huvittuneita kommentteja ystäviltään ja perheeltään.
– Voi luoja, tuo otsan rypistys! kommentoi yksi naisen Facebook-kavereista.
– Hänestä ei tule isona pokerinpelaajaa! Hän on joka tapauksessa kaunis! lisäsi toinen.
Äiti toivoo, että Oliven kurtistus on kääntynyt hymyyn siihen mennessä, kun he pääsevät taas matkustelemaan.
Uusimmat
-
06:05
Leikkaako Opec öljyntuotantoa? Voisi heijastua bensan hintaan
-
05:57
Tiedätkö, mitä lapsesi näkee Youtube Kidsissä? Viaton sisältö voi muuttua yllättäen karmivaksi: "Aion tuutata ja tappaa teidät kaikki"
-
05:53
Väite: Lennokki ammuttu alas Krimillä, Venäjä iski jälleen Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
05:45
Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään Suomen historian pitkäaikaisin oikeusministeri
-
05:38
Hornetit saavat ulkomaisia koneita rinnalleen Jyväskylän paraatissa
-
05:17
Ukrainassa käytävän sodan tapahtumat 3.6.2023
-
05:07
Poliisi tyhjensi pustoja, alkoholi värittänyt tapahtumia – näin päättäjäisten juhlinta on sujunut
-
04:52
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
Lataa lisää