Oikeusasiamies: Helsingin käräjäoikeudessa on toimittu vastoin lakia

Helsingin käräjäoikeuden turvatarkastuksessa on toimittu lainvastaisesti, kun turvatarkastajat ovat ottaneet säilöön kävijöiden luvallisia reseptilääkkeitä. Näin linjaa oikeusasiamies Petri Jääskeläinen.

Oikeusasiamies otti asiaan kantaa viime viikolla julkaistussa ratkaisussaan, josta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Asiaa arvioitiin, sillä oikeusasiamiehelle kantelun tehnyt henkilö oli arvostellut käräjäoikeuden toimintamallia, jossa oikeustalolle tulevilta henkilöiltä on otettu pois lääkärin määräämiä reseptilääkkeitä.

Kaikki päihdyttävä on otettu pois

Turvatarkastus on vastassa liki kaikkia oikeustalolle saapuvia heti ovella.

Tähän saakka turvatarkastajat ovat ottaneet tulijoilta pois mahdolliset päihdyttävät aineet, kuten alkoholijuomat, huumeet sekä myös huumaavat lääkeaineet, vaikka niiden haltijalla olisi esittää resepti. Myös dopingaineet on otettu pois, vaikka niillä ei ole päihdyttäviä vaikutuksia.

Oikeusasiamiehen mukaan reseptilääkkeiden pois ottaminen ei ole ollut lain mukaista. Laki ei siis salli laillisesti hallussa olevien lääkkeiden pois ottamista turvatarkastuksen yhteydessä. 

Oikeusasiamies kiinnittää huomiota siihen, että lääkkeet voivat olla käyttäjälleen tarpeellisia.

Huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä käytetään esimerkiksi ahdistuksen hoitoon. Oikeusasiamies huomauttaa, että oikeudenkäynnit saattavat olla osallisille ahdistavia tilanteita.

Oikeusasiamies pitää ylipäätään ongelmallisena toimintamallia, jossa joudutaan tarkistamaan kaikkien oikeustalolle saapuvien lääkkeet. Käytäntö johtaa siihen, että tulijoiden yksityisiä terveystietoja päätyy turvatarkastajien sekä mahdollisesti myös muiden turvatarkastuksessa samaan aikaan olevien henkilöiden tietoon.

– Systemaattinen kaikkien asiakkaiden lääkkeisiin kohdistuva tarkastelu on yleisenä toimintamallina perusoikeuksien rajoitusedellytysten kannalta hyvin ongelmallinen, ratkaisussa linjataan.

Myöskään dopingaineita ei saa ottaa pois

Samassa yhteydessä oikeusasiamies otti kantaa myös muun muassa dopingaineiden pois ottamiseen.

Sitäkään ei oikeusasiamiehen mukaan voida pitää lain mukaisena tapana toimia, sillä dopingaineiden hallussapito henkilökohtaiseen tarkoitukseen ei ole kiellettyä.

Turvatarkastajilla ei myöskään voi olla oikeutta puuttua pelkästään kilpaurheilun omilla säännöillä kiellettyihin dopingaineisiin, joihin kuuluu esimerkiksi astmalääkkeitä.

Ratkaisussaan oikeusasiamies linjaa, että käräjäoikeuden turvatarkastuksen toimintamalleista pitäisi tiedottaa kävijöitä paremmin.

– Kattavalla tiedottamisella voidaan vähentää kiusallisia ja mahdollisesti yksityisyyttä vaarantavia tilanteita turvatarkastuksissa, ratkaisussa todetaan.

Lue myös:

    Uusimmat