Odotettu sähköautouutuus ei tulekaan vielä

Rivian R1T on häkellyttävän suorituskykyinen sähkö-pickup 1:04
Katso videolta, millainen on häkellyttävän suorituskykyinen Rivian R1T.

Yhdysvaltalainen Rivian on ilmoittanut sähköautojensa myöhästyvän suunnitellusta aikataulusta.

Rivianin uuden täyssähkö-pickup R1T:n toimitukset myöhästyvät.

Auton tilanneille asiakkaille lähettämässä kirjeessä Rivianin toimitusjohtaja RJ Scaringe kertoo toimitusten myöhästyvän ainakin syyskuulle. Ensimmäiset autot oli määrä toimittaa tässä kuussa.

R1S-mallin toimitukset siirtyvät ensin mainitun jälkeiseen syksyyn. Syy on tietysti koronan.

Asiasta kirjoittavan Automotive Newsin mukaan asiakkaat ovat valittaneet Rivianin tiedotuksen puutetta asiasta. Johto perustelee myöhästymisiä laadunvarmistuksella.

– Ennalta aavistamattomissa poikkeusoloissa kolmen kokonaan uuden sähköauton, ja niiden tuotantolaitoksen maaliin vieminen on osoittautunut kompleksiseksi, pääjohtaja kirjoitti asiakkailleen.

Scaringen mukaan 7 000 -päiseksi kasvanut henkilökunta puskee kahdella linjalla R1T- ja R1S -malleja valmiiksi kellon ympäri.

Autoja odottavaan asiakaskuntaan kuuluu myös jättitilauksen tehnyt, ja rahoituksellaan Rivianin täyden kaupallisen toiminnan aloittamisen mahdollistanut Amazon.

Uuden automerkin suurrahoittajiin kuuluvat myös muun muassa Ford.

Lue myös:

    Uusimmat