Saadakseen kilpailla FIS:n lajeissa venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden on allekirjoitettava puolueettomuusjulistus.
Venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat saavat jatkaa alkavalla kaudella kilpailemista neutraalilla statuksella Kansainvälisen hiihto- ja lumilautailuliitto FIS:n lajeissa.
Edellytyksenä on, että näiden maiden urheilijoiden on allekirjoitettava "puolueettomuusjulistus, joka perustuu FIS:n laatimiin periaatteisiin". FIS päätti asiasta kokouksessaan tiistaina Sveitsin Thunissa.
FIS kertoo tiedotteessaan, että puolueettomuusperiaatteiden noudattamista valvotaan jatkuvasti ja rikkomuksista voidaan määrätä seuraamuksia.
Kansallisia symboleja venäläisille ja valkovenäläisille urheilijoille ei sallita.
Venäjä ja Valko-Venäjä oli suljettu kansainvälisistä kilpailuista sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022. Venäläiset ja valkovenäläiset saivat kuitenkin viime joulukuussa mahdollisuuden palata FIS:n lajien – alppi-, maastohiihdon ja freestyle-hiihdon sekä lumilautailun – maailmancupeihin ja tavoitella pääsyä helmikuussa pidettyihin Milano-Cortinan olympialaisiin.
Maastohiihdon maailmancup-kausi käynnistyy marraskuun lopussa Rukalla.

