Entinen pääministeri Antti Rinne palaa eduskuntaan – ainakin hetkeksi.
SDP:n kansanedustajan Miapetra Kumpula-Natrin vapautuspyyntö eduskunnasta on hyväksytty puhemiesneuvostossa yksimielisesti. Asiasta kertoi eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho STT:lle.
Halla-ahon mukaan puhemiesneuvosto totesi, ettei Kumpula-Natrin tapaus sijoitu kaikkein kyseenalaisimpaan päähän eronpyyntöjä, eikä vapautuspyynnön hyväksyminen siten vesitä puhemiesneuvoston tavoitetta nostaa kynnystä vapautuksen myöntämiselle.
Kumpula-Natri haki vapautusta kansanedustajan tehtävästä siirtyäkseen Teknologiateollisuuden EU- ja kauppapolitiikasta sekä viennistä vastaavaksi johtajaksi lokakuun alusta alkaen.
Kumpula-Natrin tilalle eduskuntaan olisi nousemassa entinen pääministeri Antti Rinne (sd.).
Rinne kertoi kesän alussa miettivänsä, aikooko ottaa tehtävän vastaan. Demokraatti tavoitti Rinteen, jonka mukaan päätöstä asiasta ei ole vielä tehty.
Hänen mukaansa on kuitenkin selvää, että eduskuntaan mennään, sillä tehtävästä ei voi kieltäytyä. Rinne jättää Demokraatin mukaan kuitenkin avoimeksi, aikooko hän itse hakea eroa kansanedustajan tehtävästä.
Vastaava edustajien tuplavaihto tapahtui kokoomuksessa keväällä, jolloin Saara-Sofia Sirén siirtyi Telan toimitusjohtajaksi ja hänen varaedustajansa Anne-Mari Virolainen pyysi eroa kansanedustajan valtakirjan tarkistuksen jälkeen. Virolainen jatkaa tehtävässään Lääketeollisuuden toimitusjohtajana, ja Sirénin paikan sai Pertti Hemmilä.
Rinne toimi SDP:n puheenjohtajana vuosina 2014–2020. Rinne valittiin pääministeriksi SDP:n voitettua kevään 2019 eduskuntavaalit. Hän joutui kuitenkin eroamaan jo saman vuoden joulukuussa, kun hallituskumppani keskusta ilmoitti, ettei Rinteellä ole puolueen luottamusta. Syynä tähän olivat Rinteen antamat virheelliset lausunnot Postin työehtokiistassa. Tapaus johti tuolloin myös omistajaohjausministeri eroon.

