Mainos

Obama haluaa lieventää maahanmuuttolakeja

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama julkistaa ensi yönä Suomen aikaa suunnitelman lieventää maahanmuuttosääntöjä.  

Suunnitelman mukaan jopa viisi miljoonaa laittomasti tullutta maahanmuuttajaa saisi luvan jäädä Yhdysvaltoihin. Tämä koskisi muun muassa Yhdysvaltojen kansalaisuuden saaneiden lasten vanhempia ja alle 18-vuotiaana saapuneita nuoria.  

Ehdotuksesta on luvassa kova poliittinen kiista, sillä republikaanit vastustavat sääntöjen lieventämistä. Obama aikoo siksi käyttää valtuuksiaan toimia yksin.

Republikaanit syyttivät Obamaa omavaltaisuudesta ja varoittivat, että hanke haittaa pyrkimyksiä uudistaa järjestelmää lainsäädännön kautta.  

Presidentti kertoi suunnitelmastaan Facebookissa julkaistussa videossa.  

Kiitosta Meksikosta

Keski-Amerikassa ja Meksikossa on otettu ilolla vastaan Yhdysvaltain presidentin lupaus olla karkottamatta laittomia siirtolaisia Yhdysvalloista.

Useiden maiden johto on kiitellyt Obamaa päätöksestä, jonka on tarkoitus mahdollistaa oleskeluluvan saaminen viidelle miljoonalle laittomasti Yhdysvalloissa oleskelevalle.  

Myös Keski-Amerikan siirtolaisten oikeuksia ajavat ryhmät pitivät suunnitelmaa hyvänä.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.