MTV Uutiset kysyi kevään korona-ahdingon keskellä raskasta hoitotyötä tehneiltä hoitajilta, miten he näkevät tautitilanteen ja sen pahenemisen uhan. Heillä on selvä viesti: Jokaisella meistä on vastuu siitä, ettei viruksen toisen tuleminen kasva hyökyaalloksi.
– Tätä pitää nyt päivittäin seurata, että mikä tulee olemaan sairastuneitten määrä ja tilanne. Viime keväänä se hyvinkin salakavalasti roihahti. Vaaraan suhtauduttiin hyvinkin kepeästi ja vähätellen vielä helmikuun loppupuolella, sitten se tilanne tulikin hyökyaaltona, yksi sairaanhoitajista sanoo.
Kun koronaviruspandemia nosti päätään kevättalvella, harva osasi ymmärtää, kuinka perusteellisesti se muuttaisi kaiken myös Suomessa. Eikä ihme, vastaavaa kulkutautia ei olla nähty maailmassa yli sataan vuoteen.
Lue myös: Tutkijaryhmän mallinnuksen kauhuskenaario: Yli 2000 tartuntaa vuorokaudessa
Kuolonuhreja espanjantauti vaati tuolloin eri arvioiden mukaan kymmenistä miljoonista jopa sataan miljoonaan.
Koronaviruspandemian uhriluku on toistaiseksi vielä alle miljoonan, mutta toimivan rokotteen puuttuessa loppua sen leviämiselle ei ole näköpiirissä.
Suomessa olemme eläneet ensin pahenevaa ja sitten parenevaa korona-arkea jo puoli vuotta. Nyt tilanne on kääntymässä taas huonompaan, kun koronaviruksen toinen aalto on nostamassa päätään.
Tilanne vaatii meiltä jokaiselta toimia, sanovat MTV Uutisten nimettöminä haastattelemat sairaanhoitajat. Vaara ei ole ohi.
Lue myös: Korona Suomessa: Näissä 10 kunnassa on tehty eniten ilmoituksia koronaan viittaavista oireista – katso kunnat suuruusjärjestyksessä!
"Näimme keväällä kauhukuvat"
Sairaanhoitajat huolehtivat siitä, että koronaan sairastuneilla on paras mahdollisuus selvitä taudistaan. Meidän kaikkien tehtävä on, että sairastuneita olisi mahdollisimman vähän.
– Me näimme keväällä kauhukuvat siitä, mitä se ulkomailla oli teho-osastoilla ja sairaaloiden edustoilla, joissa oli ruumiskontteja ja muuta. Sitä haluaisi, että ihmiset ymmärtäisivät, että se vaara ei ole vielä ohi, ja että jokainen omalla toiminnallaan pystyisi pitämään sen aisoissa, yksi hoitajista sanoo.
– Herättää hämmennystä, että meillä on nyt isoja tapahtumia.
Lue myös: Näissä Euroopan maissa koronan toinen aalto on jo iskenyt – odottaako Suomea sama kohtalo?
Toinen, itsekin koronaan keväällä sairastunut sairaanhoitaja esittää saman toiveen.
– Toivoisin, että ihmiset tajuaisivat sen, että korona leviää pisara- ja ilmateitse. Puhuminen, yskiminen nauraminen ja laulaminen – kaikki missä ihmiset ovat tiiviisti tekemisissä keskenään – edesauttaa viruksen leviämismahdollisuutta.
Surutyöhön ei ollut aikaa
Hoitajien puheista käy selväksi, että kevät oli rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Normaalistikin raskas vuorotyö sai lisää painolastia ennennäkemättömästä tilanteesta ja työtaakasta.
Potilaita menehtyi sitä tahtia, että tavanomaista surutyötä ei ehtinyt käydä läpi.
– Viime kevät oli tunnetasolla hirveän raskas. Kun hoiti koronapotilaita, piti laittaa nollalle omat tunteet, olla teflonia. Oli paljon kuolemantapauksia, eikä ollut mahdollisuuksia samanlaiseen suruprosessiin, mitä normaalisti käymme läpi, hoitaja sanoo.
Osa väsyi, osa karaistui
Vaikka kevät oli raskas, kollegat ja vankka hoitotyön osaaminen auttoivat jaksamaan. Osa väsyi, osa koki karaistuneensa koettelemuksesta. Silti eniten MTV Uutisille puhuneita hoitajia tuntuu huolestuttavan koronaviruksen laajempi vaikutus yhteiskuntaan.
– Koin itse epidemian keväällä hoitajana ja itsekin sairastuneena, ja olen itse jotenkin karaistunut tautiin. Toivon, että olisimme ottaneet opiksi keväästä, eikä meidän tarvitsisi laittaa koko Suomea kiinni.
– Jos meillä talous romahtaa, vaikuttaa se myös terveydenhuollon rahoitukseen. Yleinen hyvinvointi tarvitsee toimivaa taloutta. Tämä vaatii vastuuta ja huomiota ihan kaikilta.
Toinen on samoilla linjoilla.
– Enemmän minua jännittää koronan yhteiskunnalliset vaikutukset, ettei jouduttaisi taas tiukempiin rajoituksiin. Enemmän se jännittää kuin hoitotyöpuoli.
Miten uskot selviäväsi koronan toisesta aallosta?
– Minä luulen, että tulee hidas ja pitkä toinen aalto. Varmasti on oma jaksaminen tiukilla.
MTV Uutiset kysyi kolmelta nimettömänä pysyttelevältä sairaanhoitajalta kokemuksia koronatyöstään ja odotuksistaan viruksen toisen aaltoon. Voit lukea vastaukset kokonaisuudessaan alta.
Mikä on roolisi sairaalassa sairaanhoitajana?
Hoitaja 1:
Oma työnkuvani muuttui paljon. Olen leikkaussalin hoitaja, ja lähdin rakentamaan sairaalassa simulaatiokoulutusta covid-19-potilaan tehohoitoon. Lähdettiin hakemaan niitä taitoja, mitä mahdollisesti tarvitaan. Meidän ammattiin liittyy se, että me emme pysty pakenemaan omiin kotikoloihin etätyöhön, vaan me käymme painia.
Hoitaja 2:
Olen hoitajana teho-osastolla. Teen potilastyötä tehohoitajana kolmivuorotyössä. Olin vapaaehtoisena koronateho-osastolla keväällä.
Hoitaja 3:
Silloin kuin hoidin koronapotilaita, olin ihan rivisairaanhoitajana, perusterveydenhuollossa Helsingin kaupungilla. Hoidin koronapotilaita, ihan normaalia sairaanhoitajan työtä tein vuodeosastolla.
Sairastuin itsekin, ja olen 99-prosenttisen varma, että se tuli töistä. Jouduin olemaan lähikontaktissa todella raskashoitoisiin koronapotilaisiin, joilla se limaneritys oli todella voimakasta, ja meillä oli vain kirurginmaskit käytössä. Oli myös visiirejä, mutta ne olivat vähän onnettomia, koska niitä piti itse vauhdissa puhdistaa. Se oli vähän semmoista suojavarusteiden kanssa, että olisi ollut lähinnä ihme, jos siinä työssä ei olisi itse sairastunut. Elin hyvin karanteenimaisesti siviilissä varsinkin kun aloin itse hoitamaan koronapotilaita.
Olin vajaat kolme viikkoa poissa töistä ja sairastin kotona. Sairaus oli aaltoileva. Oli valtava väsymys, tukala olo, kova päänsärky ja yksittäiset kovat kipualueet keuhkojen alueella. Tiesin itse, että Covid-19:ssä on kova hyytymisriski, osasin vähän liikuskellä veritulppien välttämiseksi. Siihen nähden, että osa työkavereistani oli poissa kymmenenkin viikkoa, niin selvisin suhteellisen vähällä. Sen jälkeen jatkoinkin koronapotilaiden hoitotyötä.
Mitä ajatuksia koronan toinen aalto herättää?
Hoitaja 1:
Me olemme valmistautuneet tähän jo viime keväästä, ja tavallaan olemme sellaisten haasteiden edessä, joiden edessä emme koskaan ajatelleet olevamme. Se kevät selvittiin ja kesä selvitty tosi vähällä siitä mitä luulimme. Me näimme keväällä ne kauhukuvat siitä, mitä se ulkomailla oli teho-osastoilla ja sairaaloiden edustoilla, joissa oli ruumiskontteja ja muuta. Sitä haluaisi, että ihmiset ymmärtäisivät, että se vaara ei ole vielä ohi, ja että jokainen omalla toiminnallaan pystyisi pitämään sen aisoissa. Herättää hämmennystä, että meillä on nyt isoja tapahtumia. Varmaan tietyllä tavalla osa porukasta on kyllästynyt olemaan kotioloissa, ja halutaan nähdä muita ihmisiä. Mutta sitä toivoisi, että nyt maltettaisiin olla. Isot massatapahtumat olisi otettava pois, ja pääsisimme koronapandemiauhan ylitse sillä, että rajoitetaan omaa liikkumista. Vältettäisiin turhia riskejä.
Sairaanhoitajana ajattelee sen siltä kannalta, että sitten kun toinen aalto tulee päälle, niin minä en pysty pakenemaan kotiin, vaan ne haasteet tulevat vastaan omassa työelämässä.
Hoitaja 2:
Tunnelmat ovat maltilliset, mutta odottavat. Enemmän minua jännittää koronan yhteiskunnalliset asiat, ettei jouduttaisi taas tiukempiin rajoituksiin. Enemmän se jännittää kuin hoitotyöpuoli.
Hoitaja 3:
Toivoisin, että ihmiset kantaisivat vastuun, ja huomioisivat yleisissä tiloissa liikkuessaan ja julkisissa kulkuvälineissä turvavälit ja hygieniaohjeistukset. Toivoisin myös, että ihmiset tajuaisivat sen, että korona leviää pisara- ja ilmateitse. Puhuminen, yskiminen nauraminen ja laulaminen – kaikki missä ihmiset ovat tiiviisti tekemisissä keskenään – edesauttaa viruksen leviämismahdollisuutta.
Koin itse epidemian keväällä hoitajana ja itsekin sairastuneena, ja olen itse jotenkin karaistunut tautiin. Toivon, että olisimme ottaneet opiksi keväästä, eikä meidän tarvitsisi laittaa koko Suomea kiinni. Jos meillä talous romahtaa, vaikuttaa se myös terveydenhuollon rahoitukseen. Yleinen hyvinvointi tarvitsee toimivaa taloutta. Tämä vaatii vastuuta ja huomiota ihan kaikilta.
Aiheuttaako koronan toinen aalto joitain tiettyjä huolia tai murheita?
Hoitaja 1:
Ei toisessa aallossa sillä tavalla. Ehkä tässä on ollut aikaa valmistautua koronaa vastaan. Ehkä tähän ajatukseen on tottunut, tähän on kasvanut. Viime kevät omassa työssä oli sitä, että me valmistauduimme kohtaamaan koronan, ja siinä muutettiin työnkuvia. Omia kollegoita siirtyi toisiin työtehtäviin. Itse rakensin simulaatiokoulutusta omaan sairaalaan, että saisimme valmiuksia hoitaa haastavia tehohoitopotilaita. Näen, että se ahdistus ei ole niin tuntematon peikko kuin mitä se oli keväällä. Sitä toivoisi, että kun olemme näin hyvään tilanteeseen päässeet, niin emme omalla toiminnallamme tilannetta huonontaisi.
Hoitaja 2:
Enemmän huolestuttaa se, joudutaanko yhteiskuntaa sulkemaan, että mitkä ovat tämän pitkäkantoiset seuraamukset.
Hoitaja 3:
Tietysti töissä pitää olla valppaana. Toivon, että kaikki suojautumisvälineet riittäisivät kaikilla, jotka ovat tekemisissä koronapotilaiden kanssa. Että pystyttäisiin ennalta ehkäisemään, että virus ei pääsisi leviämään. Tätä pitää nyt päivittäin seurata, että mikä tulee olemaan sairastuneitten määrä ja tilanne. Viime keväänä se hyvinkin salakavalasti roihahti. Vaaraan suhtauduttiin hyvinkin kepeästi ja vähätellen vielä helmikuun loppupuolella, sitten se tilanne tulikin hyökyaaltona.
Kevät on usealle sairaanhoitajalle ollut raskas. Miten luulet, että sinä tulet jaksamaan toisen aallon yli?
Hoitaja 1:
Itsellä on 28 vuotta työuraa takana, että kokemusta sairaanhoitajana työskentelystä on. Mutta kyllähän tämä korona on sellaista, mitä ei koskaan ajatellut joutuvansa kohtaamaan. Kyllähän se tietty peikko on takaraivossa, että jos se menisi yhtä pahaksi meillä kuin maailmalla. Me teemme lähityötä, ja tavallaan viime keväänäkin pelkäsimme, mitä meillä on edessä ja mitä joudumme näkemään. Se, että pystymme keskustelemaan työpaikalla ja purkamaan tuntoja, on sellainen voimavara, mikä auttaa.
Hoitaja 2:
Riippuen sen pituudesta. Minä luulen, että tulee hidas ja pitkä toinen aalto. Varmasti on oma jaksaminen tiukilla.
Hoitaja 3:
Luulen, että sain viime keväästä henkilökohtaisesti poweria, kun sain kokemusta. Hoidin intensiivisesti potilaita ja kasvoin ammatillisesti. Se oli hyvin opettavainen kokemus, vaikka se oli raskas. Viime kevät oli tunnetasolla hirveän raskas. Kun hoiti koronapotilaita, piti laittaa nollalle omat tunteet, olla teflonia. Oli paljon kuolemantapauksia, eikä ollut mahdollisuuksia samanlaiseen suruprosessiin, mitä normaalisti käymme läpi. Meidän hoitajantyömme on emotionaalisesti hyvin raskasta.
Toivoisin, että työnantajat huomioisivat sen, että rivityöntekijät, jotka kohtaavat kasvokkain koronapotilaita, saisivat työnantajilta henkistä tukea. Sitähän ei viime keväänä ollut. Mitään defusing-mahdollisuutta ei tarjottu. Ihan kriisiterapia tai purkukeskustelut olisivat olleet hirvittävän tärkeitä, sellaisia ei ollut.
Mikä kolahti kaikkein pahiten viime keväässä tai mikä viime keväässä oli kaikkein raskainta?
Hoitaja 1:
Varmaan se pelko suojainten riittävyydestä. Oma ammattitaito tuo sitä, että tiedän kuinka voin suojata itseni ja mitä pitää tehdä jotta pystyisin välttämään tartunnan. Mutta yltäkylläisyyden maailmassa se että suojaimista tuli pula, ja näytti siltä, että jotkut suojaimet voi loppuakin, niin kyllähän se oli ahdistavin asia. Jos joutuisimme tekemään työtä niin, että ei ole asianmukaisia suojaimia ja suojavaatteita.
Hoitaja 2:
Tietämättömyys. Tuli uusi vieras tauti, josta ei tiedetty alkuun paljoa. Me olemme teho-osastolla kuitenkin tottuneita siihen, että meillä on tuttuja toimintamenetelmiä, ja tiedetään paljon tilanteista ja taudeista, joiden kanssa teemme töitä. Nyt eteen tuli vieras tilanne. Alussa oli jatkuva muutos päällä. Yleensä jos on jokin vieraampi tauti, niin maailmalta löytyy ohjeita ja kokemuksia siihen, mutta nyt tilanne oli koko maailmalle samaan aikaan yhtä vieras.
Hoitaja 3:
Se oli tunnetasolla raskas, ja olihan se myös fyysisesti ja henkisesti raskasta. Koronapotilaathan ovat todella raskashoitoisia ja lääkehoidollisesti vaativia. Samalla siinä oli omaisten tukeminen, heidän kanssaan oltiin puhelimessa paljon. Porukat tekivät pitkää päivää paljon, henkilökuntaa sairastui. Jouduimme välillä tekemään töitä vajaamiehityksellä.
Mitä opitte viime keväästä?
Hoitaja 1:
Omalla kohdalla oppi oli se, että lähti perehtymään tehohoitopotilaan hoitoon niin kuin covid-19-potilaan hoitoon. Siitähän sai tosi hienosti materiaalia, että HUS lähti etulinjassa tekemään sitä, että henkilökuntaa koulutettiin kohtaamaan uusia haasteita. Leikkaussalihenkilökunta tai leikkaustoiminta ajettiin alas ja sijoitettiin muihin yksiköihin. Saatiin valmiuksia lähteä sitä uutta työtä tekemään yksikössä, jossa ei oltu työskennelty. Se oli tosi hienoa tiedon jakoa.
Hoitaja 2:
Paljonkin opimme. Meillä on nyt hyviä toimintatapoja, -malleja ja -ohjeita valmiina. Myös uuden henkilöstön kouluttaminen, mitä siinä kannatta tehdä, niin paljon on opittu sellaisista käytännön järjestelyistä.
Hoitaja 3:
Covid-19-virus on salakavala ja hyvin tavallaan taitava virus. Tämä on virussodankäyntiä, vaikka se terminä on vähän tyhmä. Tämä on niin poikkeuksellinen tilanne. Jotenkin siinä oppi näkemään, kuinka laajat nämä oireet olivat potilailla. Ei ollut vain yhtä yhtenäistä tapaa sairastaa koronaa, siihen kuului niin monenlaista. Henkinen kuormittavuus oli erityisen suurta. Oli revittäydyttävä omaisten tukemiseen puhelimitse. Piti omaa ammattitaitoa käyttää todella laajasti.
Oli myös kollegiaalisuutta. Me ihmiset, joilla on kokemusta koronapotilaitten hoidosta, ja myös me, jotka itse sairastuimme, meillä on yhteinen kokemus. Sitä eivät ehkä ymmärrä muut kuin me. Haluan painottaa, että keväällä saimme myös hoidettua koronapotilaita niin, että he selvisivät ja pääsivät kotiin. Sehän on aina sairaanhoitajalle kiva juttu, kun potilas paranee.
Tämä virus on ollut koko maapalloa hytkäyttänyt asia. Tämä on vaikuttanut niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, ja me ollaan se porukka, joka on kohdannut tämän viruksen. Ja kun ylemmiltä tahoilta ei ole tullut tarvittavaa myötäelämistä meitä kohtaan, on sekin vaikuttanut. Joissain firmoissa tuli tietysti joitain herkkuja kahvipöytiin, energiajuomia ja sen sellaista. Toki ne olivat kivoja, mutta olisi kaivannut pomoilta vähän sellaista yhteistä taistelua, ei pelkkää ylhäältä alaspäin annettuja komentoja.
Raskas koronakevät on saanut sairaanhoitajia pohtimaan omaa uravalintaansa. Oletko itse pohtinut uran vaihdosta?
Hoitaja 1:
Sairaanhoitajan työ on alipalkattua työtä siihen nähden, miten vaativaa ja vastuullista työtä se on. Ja miten tärkeää se kuitenkin on, jos ajatellaan että noin vakava pandemia tulee meille maailmaan, että kuitenkin meillä hoitajilla on se sairaanhoitajaidentiteetti, joka ohjaa meitä tekemään työtämme. Mutta kyllähän se tuntuu siltä, että korvaus ei ole oikeassa suhteessa työn vaativuuteen ja vastuullisuuteen. Se on surullinen asia.
Hoitaja 2:
Olen pohtinut. En suoranaisesti koronan takia, mutta odotan, että suuria säästötoimenpiteitä on tulossa alalle koronan jälkeen. En usko, että odotettuihin palkankorotuksiin on varaa.
Hoitaja 3:
Kyllä itse asiassa olen pohtinut jo ennen koronaakin. Sairaanhoitoalan sisälläkin on onneksi erilaisia mahdollisuuksia. Mutta kyllä se on pistänyt pohtimaan ylipäätään alan mielekkyyttä, että mitä järkeä on ollut opiskella sairaanhoitajaksi. Kyllä sitä on ajatellut, että pitäisikö hakeutua johonkin koulutukseen ja vaihtaa ammattia.
Onko jotain, mitä toivoisit, että Suomen valtio olisi tehnyt toisin sairaanhoitajien osalta?
Hoitaja 1:
Tuo on hirveän laaja kysymys. Ohjeistuksissa varmasti on parantamisen varaa se. Ohjeet muuttuivat niin tiuhaan ja tulivat ehkä vähän jälkijunassakin, mutta se oli varmasti se tilanne myös, joka tuli niin äkillisenä kaikille. Toivon, että tästä opitaan paljon ja ohjeistus tulee valtakunnallisesti yhtenäiseksi.
Hoitaja 2:
Vaikea kysymys. Meillä teho-osastoilla on oltu siinä mielessä hyvässä asemassa, että olemme saaneet ne varusteet, mitä olemme tarvinneetkin. Tiedän, että näin ei välttämättä ole perusterveydenhuollossa ollut.Se tuki mitä kaivataan, on varmasti nytkin tarpeen, eikä vain sen pahimman rypistyksen aikana. Väsymys jatkuu pahimman jälkeenkin. Toivon, että turvataan tulevaisuuden sairaanhoito, että saadaan alalle ihmisiä. Tällä hetkellä ei taida houkutella kauhean montaa.
Hoitaja 3:
Olisi ollut kiva, että koronapotilaiden hoitaminen olisi huomioitu jollain tavalla palkassa. Ettei ainakaan annettu mitään tyhjiä lupauksia. Suomessa on ollut hieman kylmä ja ankea asenne hoitohenkilökuntaa kohtaan. Jos maailmalla on nähty uutisia, että ihmiset ovat esimerkiksi kerääntyneet parvekkeille taputtamaan hoitajille tai vastaavaa, niin eihän sellaisia ole Suomessa ollut. Tai kun lomia määrättiin siirrettäviksi, niin esimerkiksi jonkinlainen toipumislomanpätkä olisi tarjottu. Jokin konkreettinen henkinen tuki, sitä olisi kaivannut.