Helteet ovat koetelleet miljoonia eurooppalaisia viime päivinä. Oloista tekee vielä tukalammaksi ihmisten käyttävät kasvomaskit. Maskeista tuskin päästään eroon lähiaikoina, monessa maassa koronatartuntaluvut kasvavat. Puhutaan tartuntojen toisesta aallosta.
Espanjan Galiciassa tupakointi kaduilla ja terasseilla on kielletty tästä päivästä (torstai) lähtien, ellei turvaetäisyyttä kyetä pitämään.
Ranskassa huhtikuulta marraskuulle siirretty Pariisin maraton on peruttu.
Belgian ja EU-Euroopan pääkaupungissa Brysselissä maskien käytöstä julkisilla paikoilla tuli pakollista keskiviikkona.
Ukrainassa tartuntamäärät ovat kasvaneet kahden viime kuukauden vauhdilla, keskiviikkona uusien päivittäisten tapausten määrä nousi toistaiseksi korkeimmalle, 1 592:een.
Uutiset Euroopan koronatilanteen heikentymisestä eivät lopu.
Otetaan muutama esimerkkimaa Euroopasta.
Lue myös: Nyt tuli maskisuositus! Pääministeri Marin: "Ihmiset hankkisivat maskinsa lähtökohtaisesti itse"
Espanjassa luvut kasvavat, nyt sairastuu nuoria
Normaalisti suomalaisia lentäisi tähän aikaan vuodessa Iberian niemimaan rannoille ja kaupunkeihin paljon kotimaan lämmöstä huolimatta.
Tämä kesä on toisenlainen, myös monen muun maan turisteilla Espanjan aurinko jää kieltojen ja karanteenien haaveeksi.
Espanjassa todettuja tartuntoja on tähän mennessä noin 330 000, menehtyneitä lähes 29 000.
Tartuntojen määrä on lisääntynyt viime viikkoina, ja maassa on Euroopan viidenneksi eniten tartuntoja 100 000 asukasta kohden. Sairastuneet ovat entistä nuorempia, ja tapaukset keskimäärin lievempiä, uutisoi El País -lehti.
