Itkevät hoitajat ovat todellisuutta teho-osastolla työskentelevälle hoitajalle: "Emme jaksa enää, jos potilasmäärä nousee kevään tasolle"

2:43
Miten Suomessa varaudutaan koronan aiheuttamaan ruhkaan sairaaloissa? MTV Uutiset Live kokosi faktat Suomen sairaanhoidon kantokyvystä

Kiihtyvä koronatilanne on herättänyt huolen hoitohenkilökunnan riittävyydestä. Tehohoitaja Lotta* tietää, että korona-aika on saanut useat hoitajat murtumispisteeseen. Pelkona onkin, että riittävätkö voimat hoitamaan uutta tehohoitopotilaiden rypästä. 

Pompottelua, pakottamista, syrjintää ja vähättelyä. Nämä negatiiviset verbit tiivistävät Lotan kokemuksen siitä, millaista kohtelua hoitajat ovat joutuneet kohtaamaan korona-aikana. Lotta on todistanut kaaosta sairaanhoidon tuulisimmalta paikalta, sillä hän on työskennellyt koronapotilaiden hoitajana teho-osastolla.  

Vaikka suurin kritiikki kohdistuu sairaalan johtoon ja päättäjiin, tavallisten ihmisten välinpitämätön suhtautuminen turhauttaa Lottaa.

– Tekisi mieli iskeä vähättelijöille suojavarusteet päälle ja sanoa, että mene itse hoitamaan viikoksi potilaita. Emme jaksa enää, jos potilasmäärä nousee kevään tasolle.

Hyvä hoito kävellee ovesta ulos

Nyt koronan toisen aallon silmässä myös sairaaloissa valmistaudutaan pahimpaan, ja tartuntalukujen valossa näyttää siltä, että sairaalakuormitus kasvaa jouluun mennessä. 

Tartuntamäärien noustessa kukaan ei voi olla varma siitä, saavatko hoitajat ansaitut joululomansa. Husin johtajaylilääkäri arvio MTV Uutisten haastattelussa, että henkilökunnan jouluksi myönnettyjä lomia voidaan joutua perumaan. 

Vaikka Lotan työpaikalla tilanne on vielä rauhallinen, potilasmäärän nousua pelätään. Etenkin kun moni kokenut sairaanhoitaja on vaihtanut alaa.

Lotta on huolissaan siitä, jaksavatko hoitajat joulun koronasuman yli ja mitä käy potilaille, jos resurssit ja taito eivät riitäkään. 

– Laskin, että olemme menettäneet jo yli 100 tehohoitovuotta. Maallikkokansalaisena ahdistaisi eniten se, että hyvä hoito kävelee ovesta ulos.

Lotan mukaan sairaalan johdon mielipide on se, ettei kokeneiden hoitajien irtisanoutuminen ole ongelma, kun uusia tulijoita on jatkuvasti jonossa. Käsiparien huvetessa teho-osastolle on värvätty hoitajia, joiden aikaisemmat työtehtävät eivät ole olleet yhtä haastavia kuin tehohoidossa. Lotta on itsekin kouluttanut henkilöä, joka oli ollut koko ikänsä huomattavasti yksinkertaisimmissa tehtävissä.  

– Hän ei tiennyt yhtään mitä tekee ja hän oli myös suunnattoman ahdistunut työstä, eikä kukaan johdosta välittänyt siitä. 

Millainen on hoitajien pikakoulutus? MTV Uutiset Live uutisoi aiheesta viime keväänä.​ Juttu jatkuu videon jälkeen...

6:08

Lotan kouluttama hoitaja ei ollut ainoa ahdistunut. Italiasta tutut kauhukuvat itkevistä hoitajista ovat Lotan mukaan todellisuutta Suomessakin. 

Hän on kuullut useammalta hoitajalta, kuinka he ovat itkeneet pelkojaan, mutta piilossa. Hän muistaa itsekin purreensa huulta, kun joutui ensimmäisen kerran kohtaamaan tehohoitoon joutuneen koronapotilaan.

– Meidät vain työnnettiin suden suuhun, kukaan ei tiennyt sairastutaanko tai kuollaanko itse.

"Olemme pelinappuloita"

Korona-aika on ollut sairaaloissa yhtä vuoristorataa. Ohjeistukset ovat vaihtuneet nopeammin kuin sairaanhoitajat pystyvät niitä sisäistämään.

Lotan mukaan keväällä sairaanhoitajia kuormitti erityisesti epävarmuus taudista ja siltä suojautumiselta.

– Hygieniahoitaja kulki ympäriinsä kommentoimassa, kuinka asiat tehdään väärin. Kenelläkään ei ollut varmaa tietoa siitä, miten korona edes tarttuu ja kuinka asiat tulisi tehdä. Ei edes hygieniahoitajalla. 

Kevään pelot ovat jättäneet Lotan mukaan jälkensä, ja ne näkyvät nyt katkeroitumisena ja turhautumisena.

Vaikka tieto sairaudesta on nyt aivan eri luokkaa kuin keväällä, se ei riitä, sillä hoitajat eivät ole päässeet purkamaan kuormitustaan.

– Keväältä kaikki purkutilaisuudet peruttiin, kun oli niin kiire, eikä syksylläkään niitä ollut, vaikka sellaisia erikseen pyydettiin. Kukaan ei päässyt loppujen lopuksi käsittelemään kokemuksiaan millään tavalla.

Lotta kertoo, että tilanne näkyy lopputilien lisäksi työhyvinvointimittauksissa, joiden tulokset ovat laskeneet "kuin lehmän häntä".

Asiaa ei paranna johdolta tuleva viesti siitä, että lomissa ja ylitöissä on joustettava. Päättäjät sen sijaan pelottelevat valmiuslailla, joka mahdollistaisi sen, että hoitohenkilökuntaa voidaan määrätä töihin vapailtakin, ja myös alaa vaihtaneet voidaan kutsua töihin. 

Valmiuslailla pelottelu turhauttaa Lottaa, eikä hän ole ainoa

– Olemme suoraan sanoen pelinappuloita. Meitä määrätään ylhäältä päin ja puututaan meidän perusoikeuksiin.

Sairaanhoitajat ovat uupuneita ja moni miettii alanvaihtoa – "Valmiuslakia käytettiin keväällä väärin". Juttu jatkuu videon jälkeen...

4:09

Korona on edelleen arvaamaton

Vaikka moni asia onkin ottanut harppauksen keväältä, ei taudin arvaamattomuus ole kadonnut mihinkään. Siitäkin syystä Lotta toivoo, että tautia ei vähäteltäisi.

– Se on niin arvaamaton, ja tuo siksi tehohoitoon ihan uusia haasteita. Usein pystyy ennustamaan edes vähän mihin suuntaan paraneminen on menossa, mutta koronapotilaan tila voi heitellä nopeastikin. Se on hyvin kummallinen tauti.

Yhden asian korona on muuttanut Lotan elämässä. Hän ei aio työskennellä sairaanhoitajana loppuelämäänsä, sillä hän kokee, että hänen perusoikeutensa vietiin koronan aikana.

– Aiemmin en ollut koskaan ajatellut, että jättäisin alan. Olen koronalle kiitollinen siitä, että se tuli tässä vaiheessa, sillä nyt minun on mahdollisuus vielä lähteä.

*Haastateltavan nimi on muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja