Nyt puhutaan jo superkeväästä! Tänään on tulossa kevään toistaiseksi lämpimin päivä – näillä paikkakunnilla 20 astetta ylittyy

Sääkeskustelu – jatkuuko lämpö pääsiäisen jälkeen? 3:07
Aurinko lämmittää tulevina päivinä koko Suomea.

Koko maassa on parhaillaan noin kymmenen astetta tavallista poutaisempaa. Tänään ylittyy jo 20 lämpöastetta pohjanmaalla sekä sisämaassa Etelä-Suomessa. MTV Uutisten meteorologin Miina Mannisen mukaan tätä kevättä voidaan kutsua jo superkevääksi.

Etelä-Suomessa voi torstain ja perjantain aikana tulla paikallisia sateita, mutta muuten aurinkoa on tulevina päivinä odotettavissa koko maassa. Koko viikosta on Mannisen mukaan tulossa erityisen lämmin.

– Ei se mikään ihme ole, että huhtikuun lopulla on parikymmentä astetta. Kyllä niin silloin tällöin käy, kertoo Manninen.

Espanjassa kylmempi ilma kuin Suomessa

Muualla Euroopassa tilanne onkin hieman nurinkurinen, kun Länsi-Eurooppaan on saapunut huomattavasti kylmempää ilmaa. Esimerkiksi Espanjassa on tällä hetkellä kylmempää kuin meillä Suomessa.

Vapun säästä ei vielä tiedetä paljoa, jonka vuoksi vappuna voi sataa tai paistaa aurinko.

– Saattaa olla, että on yhtä lämmintä kuin nyt tai voi olla, että tulee matalapaine, joka viilentää sään. Kumpikin on mahdollista, enkä uskalla veikata, toteaa Manninen.

Katso viiden vuorokauden ennuste 102:lle paikkakunnalle!


Jos paikkakuntaennuste ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös:

    Uusimmat