Torstaista eteenpäin säässä tapahtuu keväinen notkahdus.
Korkeapaine pitää tänään sään poutaisena, mutta jos jossain sataa, niin Pohjois-Suomen itärajalla.
Pilvimassa siirtyy maan keskivaiheilta kohti etelää eli Jyväskylästä pohjoiseen päästään nauttimaan aurinkoisesta päivästä.
Lämpötilat ovat Lapissa enimmillään -15-astetta, Keski-Suomessa -9–12-pakkasasteen luokkaa, ja etelässä on enää neljästä viiteen astetta pakkasta.
Keskiviikko näyttäytyy tiistain kaltaisena, mutta torstaina Ruotsista tulevat lumisateet koskettavat koko Suomea. Taivaalta voi tulla lunta, räntää sekä ihan vettä.
Sateiden vuoksi meteorologi Jenna Salmisen sääkartoilla on useampi varoitus huonosta ajokelistä ympäri Suomea.

Samalla ilma lauhtuu reilustikin, esimerkiksi Vaasassa voi olla jopa 2 astetta plussaa, kuten myös etelässä.
Itä ja pohjoinen pysyttelevät sen sijaan kylmempinä. Esimerkiksi Joensuussa voi olla seitsemisen pakkasastetta, ja Rovaniemellä kuutisen.
Räntää ja vettä tulee myös viikonloppuna, kuten myös jäätävää sadetta Salminen sanoo.
Viikonloppuna hiihtolomaliikenteessä onkin syytä ottaa maltilla ja varovaisesti.
