Keskiviikko on hyvä ulkoilupäivä varsinkin idässä. Pian lumet alkavat sulaa kuitenkin vauhdilla. Katso koko ennuste videolta.
Tänään kannattaa ulkoilla, sillä aurinkoa riittää erityisesti Itä-Suomessa. Viikonloppuna näyttää jo ihan erilaiselta, meteorologi Pekka Pouta povaa.
Lumisadealue saapuu nimittäin keskiviikkoillan aikana maan länsiosiin ja torstaihin mennessä se valtaa jo ison osan Suomesta.
– Kunnon pyrypäivä, joka päättyy lounaassa vesisateeseen.
Ruuhka-Suomessa ajokeli on jo aamulla laajalti huono.
– Vielä huonommaksi se muuttuu iltapäiväruuhkaan mennessä varsinkin Uudellamaalla.
– Jos mahdollista, niin huomenna en lähtisi autolla minnekään eteläosassa maata, Pouta lausui Huomenta Suomessa lähetyksen aluksi keskiviikkona.
Lumisade muuttuu nimittäin märäksi ja lopulta lounaassa sataa vettä, Pouta uskoo. Sen jälkeen lounaasta alkaen on jo lämpöasteita ja nollaraja kohoaa Oulun korkeuksille.
Vaikka lumipyry tuo jopa kymmenen senttiä lisää lunta, iso osa siitä sulaa nopeasti pois vesisateiden myötä, Pouta kertoo.
Meteorologi uskookin, että varsinkin etelärannikon osalta lumien lopullinen sulaminen alkaa tästä.
