Nyt on hurjaa käytöstä! Koronavälit unohtuivat totaalisesti Intiassa – katso videolta, kuinka ihmiset ahtautuivat jo valmiiksi täpötäyteen junaan

Tapaus sattui asukasluvultaan Intian suurimmassa kaupungissa Mumbaissa.

Silminnäkijän kuvasi Borivalin rautatieasemalla torstaina videon, jossa näkyy, kuinka jo valmiiksi täyteen ahdattuun junaan pyrkii sisälle useita ihmisiä.

Väentungoksen vuoksi edes junan ovet eivät pysty sulkeutumaan.

Videon mukaan useat matkustajat käyttivät kasvomaskeja, mutta maan virallisten koronaohjeistusten mukaan julkisilla paikoilla tulee noudattaa turvavälejä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Johns Hopkinsin yliopiston mukaan Intiassa on todettu toiseksi eniten koronavirustartuntoja heti Yhdysvaltojen jälkeen.

Yliopiston tilastojen mukaan maassa on vahvistettu yli 5,8 miljoonaa tautitapausta.

Katso Mumbain erittäin ruuhkaista työmatkaliikennettä jutun alussa olevalta videolta!

Lähde: KameraOne

Lue myös:

    Uusimmat