Koronavirusta sairastanut mies kuoli junaan – thaimaalaisen juna-aseman turvakameratallenne paljasti järkyttävän teon ennen kuolemaa

Koronavirukseen menehtyneen thaimaalaismiehen toimista ennen kuolemaa paljastui kammottavia asioita.

Kun Anan Sahoh, 56, löytyi kuolleena viime tiistaina Bangkokista Narathiwatiin matkalla olleesta junasta, hänelle tehtiin positiiviseksi osoittautunut koronavirustesti. Juna desinfioitiin ja muita matkustajia kehotettiin karanteeniin 14 päiväksi. Turvakameratallenteista paljastui kuitenkin jotain järkyttävää, kertoo Metro.

Mediatietojen mukaan turvakameratallenteista paljastui, että lippua jonottaessaan Anan ei ollut välittänyt sosiaalisen etäisyyden ottamiseen kehottavista merkeistä maassa, mutta tämän lisäksi mies oli sylkäissyt toista miestä kasvoihin jonotuksen yhteydessä Bang Suen juna-asemalla. Videolta Ananiksi tunnistettu mies nojaa kävelykeppiin ja vaikuttaa huonovointiselta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Uhria etsitään

Sylkemisen jälkeen Anan selvisi ennen junaan nousuaan kohtuulämmöin pakollisesta kuumeen mittaamisesta, jonka tarkoitus on seuloa koronaa sairastavat. Junassa hän alkoi kuitenkin yskiä ja oksentaa.

Myöhemmin mies lyyhistyi vessan edessä ja hänet todettiin kuolleeksi.

– Olemme nyt huolissamme turvakameratallenteen miehestä, jonka päälle syljettiin, kertoi Thakoon Intrachom, Thaimaan valtion omistaman rautatieyhtiön johtaja, viime viikolla.

Sylkeä päälleen saaneen miehen pitäisi suunnata välittömästi sairaalaan, sillä Ananin pelätään tartuttaneen hänelle koronaviruksen. Pakistanista hiljattain palanneelta Ananilta oli mitattu kuume niin lentokentällä, juna-asemalla kuin vielä itse junassakin oireilun alettua, mutta lämpöä ei ollut millään mittauskerralla.

Lue kaikki koronaviruksesta.

Lähteet: Metro, New York Post

Lue myös:

    Uusimmat