Nyt muuttuu myös hätävilkkujen käyttäminen: "Monesta Euroopan maasta tuttu tapa"
Uusi tieliikennelaki sallii hätävilkkujen käyttämisen myös auton liikkuessa.
Mikäli ajoneuvo on onnettomuuden, vian tai muun pakottavan syyn vuoksi jouduttu pysäyttämään paikkaan, jossa se voi aiheuttaa vaaraa muulle liikenteelle, tulee hätävilkut kytkeä päälle.
Kesäkuun alussa voimaan tulevan uuden tieliikennelain myötä hätävilkkuja saa käyttää tietyin edellytyksin myös liikkuvassa ajoneuvossa, mikä on tähän saakka ollut Suomessa kiellettyä.
– Hätävilkuilla voidaan jatkossa varoittaa muita tienkäyttäjiä välittömästä vaarasta, kuten liikenteen äkillisestä hidastumisesta. Tämä monesta muusta Euroopan maasta tuttu toimintatapa mahdollistuu siis myös meillä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.
Hätävilkkujen käytössä on kuitenkin syytä huomioida, että niiden ollessa päällä ei tavallisilla vilkuilla pysty viestimään liikkeellelähtö-, kaistanvaihto- tai kääntymisaikomuksesta. Tämän vuoksi hätävilkkuja ei kannata käyttää yhtäjaksoisesti esimerkiksi toista ajoneuvoa hinattaessa, vaikka uusi laki sen tietyissä tilanteissa mahdollistaakin.
Käytä valoja oikein hätävilkkujen kanssa
Pysäytetyssä autossa hätävilkkuja käytettäessä on syytä pimeään aikaan kytkeä seisontavalot eli parkit päälle. Näin etupään hätävilkut eivät häviä ajovalojen loisteeseen. Lisäksi seisontavalojen palaessa pystyy kauempaa lähestyvä tienkäyttäjä päättelemään hätävilkut päällä seisovan auton autoksi.
Pelkkien hätävilkkujen vilkkuessa, ilman muita valoja, autoa voi helposti luulla oranssein vilkkuvaloin varustetuksi tietyöpuomiksi.
Autoliitto muistuttaa, että hätävilkkujen käyttö liikkuvassa autossa on uusi liikennesääntö, josta ei ole vielä oikeuskäytäntöä.
Lähde: Autoliitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää