Nuorten pääsy työmarkkinoille vaikeutui korona-aikana – miesten ja naisten mediaaniansiossa huima ero

Tuoreet tiedot työllisyystilanteesta: miten pysyvät leivän syrjässä nuorimmat, vanhimmat ja maahanmuuttajat? 8:27
Katso yllä oleva video: Miten pysyvät leivän syrjässä nuorimmat, vanhimmat ja maahanmuuttajat?

Koronavuonna 2020 ensimmäisen työeläkevakuutetun työnsä aloitti 74  000 ihmistä, eli ensikertalaisten määrä putosi neljänneksen edellisvuosista, jolloin aloittavia oli noin 100  000. Asia selviää Eläketurvakeskuksen palkkavertailusta.

Ensikertalaisista valtaosa on työelämäänsä aloittavia nuoria. Vuosittaiseen ensikertalaisten määrään vaikuttavat muun muassa taloustilanne ja lainsäädännön muutokset.

Eläketurvakeskuksen mukaan ensikertalaisten määrä oli poikkeuksellisen pieni esimerkiksi vuonna 2009 talouden taantuman vuoksi.

Toisaalta työeläkevakuutusten piiriin tuli poikkeuksellisen suuri määrä ensikertalaisia vuonna 2017, kun vakuuttamisvelvollisuuden alaikäraja laski 17 vuoteen.

Miesten ja naisten mediaanituloissa eroa yli 600 euroa

Viime vuonna uusista vakuutetuista 86 prosenttia aloitti työnsä yksityisellä sektorilla. Heistä 58 prosenttia oli miehiä.

Palkansaajien keskimääräinen työeläkevakuutettu kuukausiansio oli noin 3  100 euroa.

Miesten keskiansio oli 3  500 euroa ja naisten 2  700 euroa kuukaudessa, eli miesten keskiansio oli reilut 800 euroa suurempi kuin naisten.

Eläketurvakeskuksen mukaan mediaaniansio kuvaa keskimääräistä ansiotasoa paremmin kuin keskiarvo, koska palkansaajien ansiojakauma on vahvasti vino.

Vuonna 2020 palkansaajien mediaaniansio oli 2  810 euroa kuukaudessa.

Miesten mediaaniansio oli 3  150 ja naisten 2  540 euroa kuukaudessa, eli eroa oli yli 600 euroa.

Ansiot nousivat saman verran miehillä ja naisilla

Palkansaajien työeläkevakuutettu keskikuukausiansio nousi vuonna 2020 edellisvuodesta 1,5 prosenttia ja mediaani 1,9 prosenttia.

Nousu oli samaa luokkaa sekä miehillä että naisilla.

Vertailtaessa yksityisen sektorin, valtion ja kuntien työeläkevakuutettujen palkansaajien tuloja oli palkkataso keskimäärin korkein valtiolla ja matalin naisvaltaisella kunta-alalla.

Kunta-alalla mediaaniansioiden välinen ero miesten ja naisten välillä oli vertailun pienin 8 prosenttia. Suurin sukupuolten välinen ero, 27 prosenttia, oli yksityissektorille TyEL-vakuutettujen piirissä.

Eläketurvakeskuksen mukaan eroja selittävät muun muassa työmarkkinoiden eriytyminen.

Eri työlakien piirissä palkansaajien ikä- ja sukupuolijakaumat ovat erilaisia. Naiset tekevät myös miehiä useammin osa-aikatyötä.

Lue myös:

    Uusimmat