Nuorten miesten ruokavalio näkyy spermassa – roskaruoan mättämisellä voi olla kauaskantoisia seurauksia
Miesten spermanlaatu on romahtanut viimeisen 15 vuoden aikana. Syyksi huolestuttavaan kehitykseen on epäilty elinympäristön ja elintapojen muutoksia. Harvardin yliopiston tuore tutkimus vihjaa, että erityisesti ruokavaliolla on suuri merkitys siemennesteen laatuun jo nuorella iällä. Tutkimuksesta uutisoi muiden muassa brittiläinen uutismedia The Telegraph.
Roskaruoan syöminen näyttää heikentävän sperman laatua jo nuorilla miehillä.
Runsaasti pizzaa, sipsejä, prosessoitua ja punaista lihaa, puhdistettuja viljoja, runsaskalorisia juomia sekä makeisia sisältävä ruokavalio on yhdysvaltalais-tanskalaisen tutkimuksen mukaan yhteydessä merkittävästi heikentyneeseen sperman laatuun.
Siemennesteen ja hedelmällisyyden kannalta paras ruokavalio näyttäisi olevan runsaasti kalaa, kanaa, kasviksia, hedelmiä ja vettä sisältävä dieetti.
Huolestuttavaa on, että ruokavalinnat teini-iässä saattavat vaikuttaa miehen hedelmällisyyteen koko loppuelämän.
Näin tutkimus tehtiin
Tutkimusta varten Harvardin yliopiston tutkijat kävivät läpi dataa lähes 3000:sta Tanskan armeijan palvelukseen astuneesta nuoresta miehestä. Miesten keski-ikä oli 19 vuotta.
Osana armeijan terveystarkastusta miehiltä kysyttiin heidän ruokavaliostaan. Tutkijat erottivat vastauksista neljä dieettityyppiä. ”Länsimaista” ruokavaliota hallitsivat punainen ja prosessoitu liha sekä rasvainen ja runsaasti sokeria sisältävä ruoka ja juoma. ”Harkitsevainen” ruokavalio koostui pääasiassa kanasta, kalasta, vihanneksista ja hedelmistä. “Smørrebrød”-dieetti sisälsi paljon prosessoitua lihaa, täysjyvää, majoneesia, kylmää kalaa, mausteita ja maitotuotteita. ”Kasvisruokavalio” perustui suurelle määrälle vihanneksia, soijamaitoa ja kananmunia.
Kun tutkijat yhdistivät tiedot nuorten miesten raportoimista ruokavalioista heidän spermanäytteistään saatuun tietoon, he pystyivät nimeämään ”länsimaisen” ruokavalion hedelmällisyyden kannalta huonoimmaksi vaihtoehdoksi. Runsaasti roskaruokaa sisältävä dieetti vaikutti merkittävästi siittiöiden liikkuvuuteen ja määrään jo nuorella iällä.
Hedelmällisyyden kannalta paras ruokavalio oli ”harkitsevainen” dieetti. Sitä seurasivat kasvisruokavalio ja “Smørrebrød” -dieetti.
Roskaruoka vaikuttaa kivesten soluihin
Tutkijoiden suorittamissa hormonaalisissa testeissä havaittiin lisäksi, että roskaruokaa suosivilla miehillä Sertolin solut eli kiveksen tukisolut olivat köyhtyneet. Sertolin solujen tehtävänä on ravita kehittyviä siittiöitä sekä säädellä siittiöiden kypsymistä.
Vaikka ruokavaliomuutosten avulla spermanlaatua on mahdollista parantaa, kuolleiden Sertolin solujen ei uskota voivan enää voivan palautua elintapamuutoksista huolimatta, kertoo The Telegraph. Tämä vaikuttaa lopun ikää miehen kykyyn tuottaa spermaa.
Men’s Health -sivuston haastattelema urologi Bobby Najari huomauttaa, että koska kyseessä ei ole pitkittäistutkimus, on kiistanalaista sanoa teini-iässä tehtyjen ruokavalintojen vaikuttavan peruuttamattomasti hedelmällisyyteen.
Ruokavaliolla ja elintavoilla merkitystä sperman laatuun
Dieetillä on joka tapauksessa merkitystä miehen hedelmällisyydelle.
Hedelmät ja vihannekset sisältävät runsaasti antioksidantteja, jotka parantavat sperman laatua, sillä ne vähentävät oksidatiivista stressiä. Oksidatiivisella stressillä tarkoitetaan epätasapainoa solujen hapetus-pelkistymistilassa.
Runsas alkoholin kulutus puolestaan voi vaikuttaa kielteisesti siittiöntuotantoon.
Myös ylipainon on huomattu vaikuttavan spermanlaatuun negatiivisesti. Kehon korkea rasvapitoisuus lisää oksidatiivista stressiä elimistössä, mikä heijastuu kielteisesti siemennesteen laatuun.
Lisäksi tupakointi, stressi, tietyt lääkkeet sekä altistuminen tietyille muovien kemikaaleille on yhdistetty miesten hedelmättömyyteen.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
06:25
Asiantuntija MTV:lle: Erikoissairaanhoito ja sosiaalihuollon erikoispalvelut pitäisi keskittää pikaisesti hyvinvointialueilta viidelle alueelle
-
06:23
Uusi superpari? Poptähti villiintyi NFL-mestarin maalista – tämä kaksikon poistuminen poiki jättiotsikot
-
06:17
Johan viruu iranilaisvankilassa jo toista vuotta – perhe pelkää poikansa puolesta: "Tämä murtaa hänet"
-
06:07
Marja on pukeutunut kierrätysvaatteista ompelemiinsa vaatteisiin jo viisitoista vuotta: "Päälläni on nytkin pussilakanasta tehty mekko"
-
06:02
Mestaruus jo Kalle Rovanperän ulottuvilla – tässä Chilen MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
05:40
Riita shakkipelistä johti raakaan paloittelumurhaan – Kuortin ABC-aseman viereisestä sorakasasta tehtiin karmea löytö
-
05:39
Italian etsityin mafiapomo on kuollut sairaalassa
-
05:34
Ranska vetäytyy – Nigerin sotilasjuntta mielissään
-
05:28
Lähipäivinä vaihtelevaa ja lämmintä säätä
-
05:23
Brittihävittäjät osallistuvat Suomessa sotaharjoitukseen suoraan lentotukialukselta
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
21:43
Helsinkiläisbaariin iski akuutti tarve työntekijälle – kansanedustaja kääri hihat ja ryhtyi hommiin
-
21:32
Ällistyttävä turpasauna Valioliigassa! Newcastlen maalirohmuilu kipusi ennätyksen tuntumaan
-
21:23
Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun toisena
-
Lataa lisää