Nuorten mielestä sähköpotkulaudan kuljettajalla on suuri vastuu – silti sääntöjä rikotaan

0:58imgKatso videolta, minkä ikärajan nuoret itse asettaisivat sähköpotkulaudoille.
Julkaistu 09.05.2025 06:10

Sofia Saarinen

sofia.saarinen@mtv.fi

Nuoret kulkevat sähköpotkulaudoilla usein niin, että kyydissä on monta henkilöä. Ratkaisuksi on kehitteillä teknologiaa, jota ei voi kuitenkaan vielä käyttää Suomessa. 

Suomessa on tiettävästi kuollut viisi sähköpotkulautailijaa. Heistä kolme ovat olleet alaikäisiä.

Alle 18-vuotiaiden edustus myös sähköpotkulautaonnettomuuksissa on herättänyt keskustelun siitä, pitäisikö niille asettaa ikäraja.

Suomen tieliikennelaissa ei ole kirjausta sähköpotkulautojen ikärajasta. Ne ovat lain silmissä samalla viivalla polkupyörien kanssa, jolloin polkupyöriä koskevat säännöt pätevät myös sähköpotkulautoihin.

MTV Uutiset haastatteli kuutta nuorta, joista viisi kertoi käyttävänsä sähköpotkulautoja eli ”skuutteja” jopa viikoittain. Neljä heistä oli alaikäisiä. 

Heidän mielestään kuljettajalla on suuri vastuu.

Silti tieliikennesääntöjä, jotka koskevat sähköpotkulautoja, ei noudateta tai niistä ei tiedetä. 

Lue myös: Monilla on vääriä käsityksiä sähköpotkulaudoista – toimitko itse oikein?

Nuorten vastaukset eivät osoita tietoa liikennesäännöistä 

Melkein kaikki nuoret kertoivat olleensa skuutin kyydissä niin, että kyydissä on kaksi tai jopa kolme ihmistä.

Sumeya Abdin (vas) ja Fairouz Suliman käyttävät sähköpotkulautoja muutamia kertoja viikossa. Maria Aukeakangas (oik) puolestaan käyttää skuutteja päivittäin.MTV

Fairouz Suliman, 19, esimerkiksi kertoo, että on pari kertaa kaatunut skuutin kanssa niin, että kyydissä on ollut useampi ihminen.

– Ei se ollut niin vakavaa, että olisi tarvinnut mennä sairaalaan, Suliman selventää.

Sulimanin vieressä seisova 17-vuotias Sumeya Abdi kertoo, että hän on ajanut skuuteilla vain yksin.

– Siskollani on tosin murtunut käsi. Silloinkin oli vaan yksi sähköpotkulaudan päällä, Abdi kertoo.

Elo Eräkangas ja Remy Jernmark ovat sitä mieltä, että sähköpotkulaudat eivät tarvitse ikärajaa.MTV

16-vuotiaat Remy Jernmark ja Elo Eräkangas kertovat, että vaikka laudan päällä on ollut useampi henkilö kerrallaan, on onnettomuuksilta vältytty.

– Me ajetaan niin hyvin, ettei mitään tapahdu, sanoo Jernmark.

Uutisoinnit sähköpotkulautoihin liittyvistä turmista sekä onnettomuuksista kuitenkin huolettavat nuoria.

– Varmaan syitä onnettomuuksiin on, että ajetaan kännissä, laudalla on monta ihmistä ja ”perseillään”, arvioi 18-vuotias Maria Aukeakangas.

Hanad Liban sanoo, ettei halua itse laittaa rahaa skuuttaamiseen, mutta matkustaa välillä kavereidensa piikkiin.MTV

Hanad Liban, 17, sanoo että onnettomuudet ja turmat ovat herättäneet myös hänessä ajatuksia. Libanin mukaan heidän skuuttiajeluissaan on usein monta henkilöä skuutin päällä.

– Nuorten pitäisi vähän katsoa, mitä ne tekee. Olkaa varovaisia, hän summaa.

”Lakisääteinen ikäraja olisi hyvä muutos”

Monet sähköpotkulautoja vuokraavat firmat ovat reagoineet alaikäisten skuuttaamiseen ottamalla käyttöön 18 vuoden ikärajan Suomessa.

Kaikki MTV Uutisten haastattelemista nuorista sanoivat, etteivät lue sähköpotkulautoja vuokraavien firmojen käyttöehtoja. 

Esimerkiksi Dottin applikaatiossa ikärajan varmistus käy hyväksymällä käyttöehdot.

Voi-niminen sähköpotkulautoja vuokraava yritys puolestaan rekisteröintivaiheessa näyttää kuvan, jossa on lueteltuna kuusi sääntöä. Täysi-ikäisyyden vaatimus on yksi ruudulla näkyvistä säännöistä. Kohdasta pääsee eteenpäin painamalla ”selvä”-nappulaa. 

Voin Suomen yhteiskuntasuhdevastaava Hannu Oskala kertoo, että yrityksen oman käyttäjätutkimuksen mukaan alle 5 prosenttia sen käyttäjistä Suomessa on alaikäisiä.  

SähköskuuttiFirmojen skuutit tunnistaa niiden väreistä.Shutterstock

Oskala myös toteaa, että vastuu alaikäisten ja erityisesti alle 15-vuotiaiden kohdalla on myös vanhemmilla sekä käyttäjillä itsellään.

– Lakisääteinen 15 vuoden ikäraja sähköpotkulaudoille olisi hyvä muutos. Sen tulisi koskea sekä yksityisomisteisia että yhteiskäyttöisiä sähköpotkulautoja, Oskala sanoo.

Dott ja Bolt eivät vastanneet MTV Uutisten yhteydenottoon.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tomi Rossi sanoo, että liikennesäännöt olisi hyvä käydä kotona läpi varsinkin alaikäisten kanssa, jotka käyttävät sähköpotkulautoja. 

Liikenneturva on ehdottanut, että sähköpotkulaudan kuljettajan pitäisi olla vähintään 15-vuotias.

– Sille ei voi mitään, jos lapset käyttävät sähköpotkulautoja. Tärkeintä olisi, että vanhemmat opettaisivat lapsensa käyttäytymään liikennesääntöjen mukaisesti.

Lue myös: Satoja lapsia on loukkaantunut sähköpotkulautaturmissa: Asiantuntijalta toive vanhemmille

Teknologia kyyditysten tunnistamiseen on kehitteillä

Rossi toivoo, että sähköpotkulautoja vuokraavat firmat ottaisivat enemmän vastuuta.

Hän kertoo, että joissain maissa sähköpotkulaudat reagoivat siihen, että laudan vetokyky vaatii enemmän voimaa kuin normaalisti, jolloin laite päättelee, että kyydissä on useampi henkilö.

– Suomessa laki ei vaadi tällaista, jolloin firmat eivät niitä käytä, sillä se on heidän tuloksestaan pois.

Hän pohtii, onko liikenneturvallisuuden parantaminen firmojen applikaatiossa linjassa heidän taloudellisten intressiensä kanssa.

OMA, sähköpotkulauta, skuutti, voiPunaisia Voi-firman sähköpotkulautoja rivissä.

Oskala sanoo, ettei ymmärrä, mistä Rossi puhuu.

– Kaikille, jotka avaavat uudessa kaupungissa applikaatiomme tai ottavat sen käyttöönsä uutena käyttäjänä, käydään läpi paikalliset liikennesäännöt.

Hän myös sanoo, että Rossin kuvaamaa teknologiaa, joka tunnistaa kuinka monta ihmistä on skuutin päällä, on kehitteillä. Vielä se ei kuitenkaan toimi halutulla tavalla.

– Se hälyttää, kun laudalla on yksi ihminen, joka esimerkiksi vaihtaa asentoa, Oskala selventää.

Hän ei ole myöskään täysin varma, onko kuvatunlaista teknologiaa tällä hetkellä käytössä muissa maissa, joissa Voi operoi.

Suomessa tällaista teknologiaa ei voi toistaiseksi ottaa käyttöön markkinalain takia.

Tuoreimmat aiheesta

Sähköpotkulaudat