Tämän vuoden Kouluterveyskyselyn mukaan suuri osa Suomen nuorista voi hyvin, mutta osa voi varsin huonosti.
Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Antti Kivijärvi katsoo, että nuorten hyvinvointia voisi parantaa, jos nuorten arkeen löytyisi vähän enemmän löysää.
Kivijärven mukaan nuorten arki on ollut pitkään sellaista, että valintoja täytyy tehdä aina vaan aikaisemmin, ja koulussa on tehtävä tiettyjä ratkaisuja, jotta pääsee seuraaville askelmille.
– Toisaalta vapaa-ajan kehitys on mennyt siihen suuntaan, että harrastaminen on yhä enemmän ohjattua ja tavoitteellista, Kivijärvi sanoo.
– Vähän enemmän löysää siihen arkeen, niin se voisi olla ihan hyvä juttu, hän lisää.
Kouluterveyskyselyn mukaan myös keskusteluyhteys vanhempien ja nuorten välillä on parantunut merkittävästi 2000-luvun alusta saakka.
– Ajattelen, että se liittyy ehkä vanhempien kohonneeseen koulutustasoon ja tavallaan sellaiseen valveutuneeseen vanhemmuuteen.
– Monesti sanotaan, että vanhemmuus olisi jotenkin hukassa, mutta nämä tulokset osoittavat aika hyvin, että ei se niin ole, Kivijärvi lisää.
